Nokialla järkytyttiin pojan kuolemasta – suruliputus päättäjäispäivänä

Nokian kaupunki järjestää suruliputuksen kuolleena löytyneen pojan muistoksi koulujen päättäjäispäivänä lauantaina 1.6.

Suruliputus järjestetään kaikilla yläkouluilla.

Poika löytyi kuolleena Emäkosken rannan läheltä varhain perjantaiaamuna. Poliisi tutkii tapahtunutta tappona, mutta on kuvaillut tapauksen olevan epäselvä.

Julkisuuteen ei ole kerrottu pojan käymää koulua, mutta syntymävuotensa 2008 perusteella hän oli yläkouluikäinen.

Johtava rehtori Kari Lähde kertoo STT:lle, että koska kyseessä oli 15-vuotias nuori, koskevat samat ohjeet kaikkia Nokian yläkouluja.

– Ohjeemme ovat sen kaltaisia, että suruliputamme kaikissa nokialaisissa yläkouluissa ja pidämme huomenna myös hiljaisen hetken (nuoren) muistoksi. Tietysti kaikilla kouluilla on myös kriisiapua tarjolla. Ja nimenomaan yhdellä koululla on varauduttu kriisitoimintaan vielä keskitetymmin, Lähde kertoo.

Lähteen mukaan nuorilta tai huoltajilta ei ole ainakaan vielä tullut heille yhteydenottoja avun tarpeesta. Lähteen mukaan kuolemantapaus tuli julkisuuteen perjantaina siinä vaiheessa, kun oppilaat olivat pitkälti lähteneet kouluista kotiin.

Keskusteluapua tarjolla

Tiedotteessaan Nokian kaupunki esitti osanottonsa pojan läheisille ja kertoi nuorisopalveluiden toimivan viikonlopun ajan tehostetusti.

Keskusteluapua tarjoavat keskustan nuorisotila Nuksu sekä Harjuniityn nuorisotila. Nuorisopalveluiden kesäauto liikkuu myös seuraavien kolmen viikon ajan nuorten parissa, kaupunki tiedottaa.

– Jos lapsella tai nuorella on tarve päästä purkamaan huoltaan tai suruaan, oppilashuollon työntekijöiden kanssa voi sopia keskusteluajan, kaupungin tiedotteessa kerrotaan.

Myös Pirkanmaan sosiaali- ja kriisipäivystys tarjoaa keskusteluapua. Sosiaali- ja kriisipäivystykseen saa yhteyden vuorokauden ympäri, myös viikonloppuna puhelinnumerosta 0500 625 990.

17:18 Juttua korjattu: Pojan ruumis löytyi Emäkosken rannasta, ei läheltä koulua, kuten aiemmin kerrottiin.

Nokian kaupungin nuorisopalvelut toimii viikonloppuna ja ensi viikolla tehostetusti. Keskusteluapua on tarjolla seuraavasti:

  • keskustan nuorisotila Nuksu pe 31.5. klo 17-23
  • keskustan nuorisotila Nuksu, la 1.6. klo 17-23
  • Harjuniityn nuorisotila, ma 3.6. klo 16-21
  • keskustan nuorisotila Nuksu, ti 4.6. klo 16-21.

Lue myös:

    Uusimmat