Poliisi jatkaa vuonna 2008 syntyneen nuorukaisen epäselvän kuoleman tutkintaa Nokialla. Tänään tutkitaan tarkasti alueen valvontakamerojen tallenteet.
Nokian Koskenmäeltä kuolleena eilisaamuna löytyneen pojan kuolemaa tutkitaan yhä tiiviisti. Poliisi tutkii tänään tarkasti muun muassa alueen valvontakameranauhojen sisältöä saadakseen tietää lisää paikalla liikkuneista henkilöistä ja tapahtumista.
MTV Uutisten tietojen mukaan poliisilla ei ole tällä hetkellä epäiltyjä.
Poliisi kertoi eilen päätyneensä tutkimaan kuolemaa tappona löytöpaikalta tehtyjen havaintojen perusteella. Tapahtuneen nimike voi kuitenkin vielä muuttua esimerkiksi kuolemansyyntutkinnaksi. Tällöin tapaukseen ei epäiltäisi liittyvän rikosta.
Poliisi tiedotti lauantaina aamupäivällä lyhyesti tutkivansa pojan kuolemansyytä aktiivisesti. Tiedotteessa ei enää käytetty sanaa tappo.
Poliisi tiedottaa tutkinnastaan myöhemmin tänään illalla.
Lue myös: MTV Nokialla: Paikalliset nuoren pojan ruumiin löytöpaikasta: "Vaarallista aluetta"
Nuoriso kiipeilee hylätyissä rakennuksissa
Ruumiin löytöpaikan lähistöllä asuvat ihmiset kertoivat eilen MTV Uutisille, että hylätyissä teollisuusrakennuksissa käy runsaasti nuorisoa.
– Muutoin alue on rauhallista, mutta hylätyt rakennelmat kiinnostavat nuoria esimerkiksi kiipeilemään, kertoi eräs lähistöllä asuva henkilö.
– Ne (vanhat rakennelmat) ovat erittäin vaarallista aluetta ja niihin pääsee liian helposti. Sieltä voi pudota korkealta, kertoo toinen nimettömänä pysyttelevä asukas.
Kouluissa suruliputus
Yläasteikäisen pojan kuolema on koskettanut laajasti nokialaisia päättäjäisviikonlopun alla. Tästä johtuen Nokian kaupungin nuorisopalvelut toimii viikonloppuna ja ensi viikolla tehostetusti.
Keskusteluapua on tarjolla viikonloppuna Nokialla seuraavasti:
|
Kaupungissa järjestetään tänään suruliputus yläkouluissa.