Nooran mielikuvissa äidillä on pitkät hiukset, joita hän pitää poninhännällä, ehkä silmälasit. Varmasti Noora ei tätä tiedä, sillä biologinen äiti antoi hänet adoptioon jo vauvana.
Toisinaan Noora Sorola unohtaa olevansa adoptoitu.
– Näen adoptiovanhemmat omina vanhempinani. Puhun siis isästä ja äidistä. Ja sitten minulla on biologinen äiti.
Nooran mielikuvissa biologisella äidillä on pitkät hiukset, joita hän pitää poninhännällä. Ja ehkä silmälasit.
– Olen itse iso ihminen, vähän ylipainoinen, ja vaikka laihtuisin, minusta ei ikinä tulisi kovin pientä. Minulle on kerrottu, että äiti on ollut samanlainen. Että ruumiinrakenne on sama.
"Hän halusi minulle hyvän elämän"
Noora syntyi vuonna 1995. Kun biologinen äiti sai tietää raskaudestaan, hän alkoi elää terveemmin. Muuta Noora ei oikeastaan hänestä tiedäkään.
– Hän ei pystynyt pitämään huolta minusta ja oli päättänyt jo ymmärtääkseni aiemmin, että antaa minut adoptioon. Hän halusi minulle hyvän elämän, mitä ei silloin itse kokenut pystyvänsä antamaan, Noora kuvailee.
"En ole äidistäni syntynyt, mutta hän on silti äitini"
Kun vanhemmat kertoivat adoptiosta, Noora oli 6-vuotias. Se ihmetytti, mutta samalla ei tuntunut miltään.
– Se ei mielestäni ollut mikään paha asia, enkä ollut siitä mitenkään suuttunut. Se oli vain erilaista. Ajattelin, että, selvä, minut on adoptoitu. En ole äidistäni syntynyt, mutta hän on silti äitini, Noora kuvaa.
Biologisen äidin etsiminen ei vuosiin ollut ajankohtaista, vaikka Noora ajatteli asiaa jo 15-vuotiaana. Nyt hän on 23-vuotias.
Vanhempiensa päätöstä kertoa asiasta hän pitää ehdottomasti oikeana.
– Haluaisin kertoa kaikille äideille, jotka ovat adoptoineet lapsen, että oikeasti, kertokaa ajoissa. On niin paljon parempi lapsen kannalta, että hän tietää ajoissa. Olen kuullut monta tarinaa siitä, miten asiaa on salattu 30 ikävuoteen asti, ja se on ollut ihan kauhea sokki. Vaikka se pelottaa ja on varmasti äidille kauhea tilanne, se kannattaa. Ei se lapsi mene rikki siitä, ei todellakaan.
"Haluaisin tietää, mistä olen lähtöisin"
Biologisen äidin etsiminen ei vuosiin ollut ajankohtaista, vaikka Noora ajatteli asiaa jo 15-vuotiaana. Nyt hän on 23-vuotias.
– Nyt tuli sellainen olo, että voisin olla itse valmis. Voisi olla sellainen aika, että haluaisin tietää, mistä olen lähtöisin.
Ennen etsintöjä hän halusi kertoa aikeista vanhemmilleen.
– He olivat sanoneet, että kun olen sitä mieltä, että haluan, niin otan biologiseen äitiini yhteyttä. Ja jos haluan, he voivat tulla mukaan tapaamiseen. He ovat tukenani tässä. Olen siitä hyvin tyytyväinen.
Odottaako jossain kokonaan uusi perhe?
Biologisesta isästään Noora ei tiedä mitään. Sitäkin hän haluaisi kysyä.
– Haluaisin kysyä tarkemmin siitä, minkä takia äiti antoi minut adoptioon. Pikkuisen kutkuttaisi myös tietää isästä, että mikä tarina siinä takana on, Noora pohtii.
Äidille Noora haluaisi näyttää perheestään kuvia. Hän haluaisi kertoa kahdesta koirastaan ja siitä, mitä on elämässään tehnyt.
Myös sisarukset ja mahdollinen suku kiinnostaisivat, vaikka ajatus kokonaan uudesta suvusta onkin samalla pelottava.
– Hyväksyisivätkö kaikki sen, kun sanoisin, että olen serkkusi tai siskopuolesi? Minulle olisi ihan mahtavaa tutustua tällaisiin ihmisiin, koska he olisivat omaa vertani, mutta siinä on myös henkinen puoli. Miten ihmiset suhtautuvat siihen, että heille tuleekin yhtäkkiä uusi, 23-vuotias sukulainen?
Äidille Noora haluaisi näyttää perheestään kuvia. Hän haluaisi kertoa kahdesta koirastaan ja siitä, mitä on elämässään tehnyt.
– Itse olen syvällinen ihminen ja haluaisin keskustella paljon. Jos hänkin haluaisi keskustella kanssani ja päästään yhteisymmärrykseen asioista, veikkaan, että meillä voisi olla tosi hyväkin suhde. Ei ikinä niin hyvä kuin minulla ja äidilläni, mutta kuitenkin. Voisimme olla hyviä ystäviä, Noora pohtii.
Haluaako äiti tavata Nooraa?
Noora aikoo etsiä äitiään Pelastakaa Lapset Ry:n kautta.
Sieltä löytyvät 23 vuotta vanhat paperit Nooran adoptiosta. Niissä ovat äidin tiedot sekä mahdollisesti tieto siitä, onko hän jo ottanut yhteyttä – kysellyt Noorasta.
– Tulisi tosi toiveikas olo, jos hän olisi kiinnostunut elämästäni. Uteliaisuus heräisi: mahtavaa, pääsen juttelemaan ja kyselemään! Tulisi myös enemmän tunne siitä, että häntä kiinnostaa, hän välittää ja on kiinnostunut siitä, miten elämässäni menee. Itse toivon, että voisimme olla yhteydessä.
On aina mahdollista, ettei äiti halua tavata Nooraa. Vaikka kyseessä on oikeastaan täysin vieras ihminen, Noora myöntää, että se tekisi kipeää.
– Vaikkei hän ole ikinä ollut elämässäni, silti se olisi jotenkin aivan kauheaa. Tulisi hylätty, ei-toivottu olo, ehkä turhakin olo. Jos hän sanoisi esimerkiksi, että ”olit nuoruuteni virhe” ja ”älä tule takaisin”.
On myös mahdollista, että biologinen äiti on jo kuollut. Sitäkin Noora on ehtinyt ajatella.
– Olisin pettynyt. Harmittaisi tosi paljon. Tulisi syyllisyyden tunne, että miksen tehnyt tätä aikaisemmin, nyt menetin mahdollisuuden jutella hänen kanssaan. Mutta toisaalta, ei sille mitään voisi. En ollut valmis aikaisemmin. Nyt olen.