Noora Dadusta vuoden nuori näyttelijä – palkintosumma 5 000 euroa

Noora Dadu 16.11.2015 1
Lehtikuva
Julkaistu 16.11.2015 16:11

MTV Viihde-STT

Näyttelijäliitto valitsi ensimmäistä kertaa Nuori näyttelijä -palkinnon saajaksi Noora Dadun.

Noora Dadu on saanu Nuori näyttelijä -palkinnon. Palkinto on suuruudeltaan 5 000 euroa, ja se myönnetään alle 35-vuotiaalle.

Muut raadin valitsemat ehdokkaat Suomen Näyttelijäliiton jäsenäänestyksessä olivat Johannes Holopainen, Markus Järvenpää, Iida Kuningas, Pyry Nikkilä ja Alma Pöysti.

Näyttelijäliiton nimeämään raatiin kuuluivat näyttelijä-professorit Dick Idman ja Hannu-Pekka Björkman sekä Teatterin tiedotuskeskuksen johtaja Hanna Helavuori.

Teatterikorkeakoulusta vuonna 2009 valmistunut Noora Dadu on ollut perustamassa Helsingin Taiteellista teatteria ja toiminut Ylioppilasteatterissa.

Dadu voitti vuonna 2006 Veikko Sinisalo -kilpailun vuoden nuorena lausujana. Hänet muistetaan useista Teatteri Takomon ja Ryhmäteatterin esityksistä.

Tuoreimmat aiheesta

Seurapiirit