Nooralotta Neziri sijoittui ajalla 8,11 neljänneksi 60 metrin aidoissa Berliinin kansainvälisissä hallikisoissa perjantaina. Kilpailun voitti Saksan Marlene Meier ajalla 7,92.
– Kaksi ensimmäistä aitaa kulki hyvin, mutta sen jälkeen oli löysää, sellaista löntystelyä. Näin on ollut kahdessa viime kisassa. Tietysti on hyvä, että löysälläkin juoksulla tulee aika 8,11, mutta ei se ole sellaista, jota olen tavoitellut, Neziri sanoi Urheiluliiton tiedotteessa.
Neziri kilpailee seuraavaksi SM-hallikisoissa Kuortaneella viikon päästä.