Reetta Hurskeen hallikausi ei olekaan ohi

1.04748574
Reetta Hurske on kärsinyt takareisiongelmista, minkä takia kauden jatko on vaakalaudalla.Tomi Natri /All Over Press
Julkaistu 14.02.2025 21:02
Toimittajan kuva
Eren Gürler

eren.gurler@mtv.fi

@ErenGee

Reetta Hurske ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstä tästä hallikaudestaan.

Hurskeelta on jäänyt pari kisaa väliin, ja Yle ennätti jo uutisoimaan, että Hurskeen hallikausi olisi ohitse. Se ei kuitenkaan pidä paikkansa. Tämän vahvistaa MTV Urheilulle Hurskeen kilpailumanageri Tero Heiska.

– Sellainen mahdollisuus on, mutta lopullista päätöstä ei ole vielä tehty. Ilmeisesti pieni väärinkäsitys, Heiska sanoo.

Myös Hurske itse varmisti tilanteen MTV Urheilulle tekstiviestillä.

On siis mahdollista, että Hurskeen hallikausi on paketoitu, mutta päätöstä ei ole tehty. Heiskan mukaan aituri päättää jatkosta sen jälkeen, kun on keskustellut tiiminsä ja lääkäreiden kanssa.

Hurske on kärsinyt tällä hallikaudella takareisiongelmista. Hän on juossut 60 metrin aitamatkalla parhaimmillaan ajan 8,03 tämän talven aikana. Lähtöjä tamperelaisnaiselle on kertynyt vain kolme kappaletta.

Hurske julkaisi perjantaina itsestään videon juoksupuuhissa Instagramin tarinat-osiossa, joten hänen takareitensä kestävät ainakin reipasvauhtisen juoksun.

Lue myös: Reetta Hurskeesta valitettava uutinen – Nooralotta Neziri kommentoi

Hurske juoksi viime kaudella 100 metrin aitojen Suomen ennätyksen 12,68. Hänellä on hallussaan myös 60 metrin aitojen Suomen ennätys 7,79. Tamperelainen on 60 metrin aitojen hallitseva Euroopan mestari.

Klo 21.09 Lisätty Reetta Hurskeen oma vahvistus.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu