Nordean Aki Kangasharju Etlan toimitusjohtajaksi ja päätoimittaja Emilia Kullas Evan johtoon

SuomiAreena Pori 2015 Aki Kangasharju
Aki Kangasharju Suomi Areenassa Porissa vuonna 2015
Julkaistu 14.02.2019 09:15

MTV UUTISET

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlaan ja Elinkeinoelämän valtuuskunta Evaan on valittu uudet johtajat.

Tutkimuslaitos Etlan toimitusjohtajaksi on nimitetty Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju ja ajatuspaja Evan johtoon Talouselämä-lehden päätoimittaja Emilia Kullas.

Kangasharju on aiemmin toiminut muun muassa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n ylijohtajana, tutkimusprofessorina ja tutkimusjohtajana.

Kangasharju on työskennellyt myös Pellervon taloustutkimuksen PTT:n tutkijana sekä vierailevana professorina yhdysvaltalaisessa Massachusetts Institute of Technologyssa (MIT).

Etlasta siirtyi sivuun Vesa Vihriälä, joka johti laitosta vuodesta 2012 lähtien. Etla tekee soveltavaa taloustieteellistä tutkimusta.

Uusi Evan johtaja Kullas puolestaan on toiminut muun muassa Talouselämä-lehden toimituspäällikkönä ja Sijoituselämä-osiosta vastaavana uutispäällikkönä. Hän on myös kirjoittanut kaksi erityisesti naisille suunnattua kirjaa sijoittamisesta ja vaurastumisesta.

Evan johtaja oli aiemmin Matti Apunen, joka ennen Evaa toimi Aamulehden päätoimittajana.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa