Nordean työntekijöiden syytetään vieneen asiakkaiden rahoja, yksi uhreista Supercell-miljonääri – oikeus antaa tänään tuomion

2:02imgKatso yllä oleva video: Petosoikeudenkäynti alkoi syyskuussa.
Julkaistu 17.11.2020 05:42

MTV UUTISET – STT

Pohjanmaan käräjäoikeus antaa tänään tuomionsa jutussa, jossa syyttäjän mukaan murtauduttiin Nordean järjestelmään miljoonia euroja tavoitellen. Tuomio on määrä antaa alkuiltapäivästä.

Pääsyytetty työskenteli epäillyn teon aikaan Nordeassa. Hänen rikoskumppaneinaan toimi syyttäjän mukaan kaksi miestä, joista toinen oli Nordean työntekijä.

Syyttäjä vaatii kaikille kolmelle miehelle vankeusrangaistuksia. Rikosnimikkeitä jutussa ovat muun muassa törkeä tietomurto ja törkeä maksuvälinepetos.

Lue myös: Nordean työntekijöiden syytetään vieneen  asiakkaiden rahoja – oikeudenkäynnissä ihmeteltiin: "Mikä on saanut 27-vuotiaan, täysin rikkeettomän nuoren miehen osallistumaan tällaiseen?"

Rikoksissa käytettiin syyttäjän mukaan hyväksi kahden syytetyn työntekijäasemaa ja niillä tavoiteltiin useita miljoonia euroja.

Rikosten epäillään tapahtuneen kesällä 2019 Vaasassa.

Syyttäjän mukaan tapauksessa hyödynnettiin esimerkiksi näppäilytallenninta, jonka avulla saatiin tietoon työntekijöiden käyttäjätunnuksia ja salasanoja. Tunnusten ja varastetun tietokoneen avulla päästiin syyttäjän mukaan käsiksi asiakkaiden tietoihin.

Lue myös: Supercell-miljonääriltä vietiin lähes 700 000 euroa – poikkeuksellisen Nordean petosvyyhden pääepäilty oikeudessa: "Rikos oli helppo toteuttaa"

Syyttäjä vaatii pääsyytetylle ainakin kolmen ja puolen vuoden vankeusrangaistusta muun muassa törkeästä tietomurrosta, törkeistä maksuvälinepetoksista, varkaudesta ja vaaran aiheuttamisesta tietojenkäsittelylle.

Toiselle syytetylle syyttäjä vaatii yli kolmen vuoden vankeutta ja kolmannelle noin kahden vuoden vankeutta muun muassa törkeästä maksuvälinepetoksesta.

Lue myös: Epäily: Työntekijä siirsi salaa yli puoli miljoonaa pankin varoja tileilleen Etelä-Pohjanmaalla – "Pääosa rahoista on joko kadonnut, hävitetty tai käytetty"

Tuoreimmat aiheesta

Rikos