Norja kiilasi Suomen ohi ykköseksi äitien hyvinvoinnissa

Norjassa esimerkiksi äitien todennäköisyys kuolla raskauteen tai synnytykseen on selvästi vähentynyt viime vuodesta. Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 05.05.2015 02:15

MTV UUTISET - STT

Norja nousi Suomen ohi maailman ykköseksi raportissa, joka arvioi maailman maita äitien hyvinvointiin vaikuttavien mittarien perusteella.

Raportin on laatinut Pelastakaa Lapset -järjestö.

Norjassa esimerkiksi äitien todennäköisyys kuolla raskauteen tai synnytykseen on selvästi vähentynyt viime vuodesta.

Arvioinnissa oli mukana 179 maata, ja siinä otettiin huomioon äitien ja lasten terveyteen, lasten koulutukseen, maan talouden tilaan ja naisten poliittiseen asemaan liittyviä seikkoja.

Somalia pysyi toista vuotta peräkkäin listan viimeisenä. Pohjoismaat ovat edelleen äideille maailman parhaita maita asua.

Raportin mukaan eriarvoisuus köyhien ja rikkaiden äitien ja lasten välillä kasvaa maailman suurissa kaupungeissa. Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on suuri varsinkin Ruandassa, Kambodzhassa, Keniassa, Vietnamissa ja Perussa. 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat