Norjalainen hiihtäjä Mari Eide menetti traagisesti isosiskonsa Idan syyskuussa. Isosiskon menettäminen oli Marille henkisesti todella raskasta, ja se meinasi vaikuttaa myös Marin omaan hiihtouraan.
Mari sai surullisia uutisia syyskuussa, kun hänen 30-vuotias siskonsa kuoli sydänkohtaukseen kesken juoksukisan Oslossa. Entisenä huippuhiihtäjänäkin tunnetun Ida-siskon poismeno jätti Mari Eidelle syvät arvet, eikä hän tuntenut enää voivansa jatkaa hiihtämistä.
– Luulin, että en starttaa kisaan enää koskaan. En uskonut voivani hiihtää enää ikinä, Eide kertoo NRK:lle.
Hiljalleen Eide pystyi kuitenkin palaamaan takaisin hiihtoladuille. Iloa synkkään syksyyn toi viime viikonloppuna Dresdenissä kilpailtu parisprintti, jossa Eide ja Maiken Caspersen Falla sijoittuivat kolmanneksi. Komea suoritus antoi Eidelle uutta virtaa tulevaan.
– Palkintokorokkeelle nouseminen Fallan kanssa oli minulle suuri askel ylöspäin.
29-vuotias Eide elättelee vielä toiveita paikasta Seefeldin MM-kisoissa. Hieno sprinttisuorituksen myötä Eide lähtee hyvällä itseluottamuksella tavoittelemaan hyviä sijoituksia tulevista kilpailuista, jotta paikka MM-joukkueessa aukeaisi.
– Huomaan olevani paremmassa ja paremmassa kunnossa. Olen saanut itseluottamusta, että voin palata ja taistella menestyksestä. Minulla on siihen vaadittavat resurssit. Tämä antoi minulle paljon itseluottamusta tuleviin kisoihin, jotka ovat viimeisiä näytönpaikkojani MM-kisoihin.
Asiasta Suomessa ensimmäisenä uutisoi Ilta-Sanomat.