Norjalaishiihtäjä Daniel Strand yritti rikkoa 24 tunnin hiihdon maailmanennätystä, mutta yritys päättyi sairaalareissuun.
Strandin tavoitteena oli rikkoa 24 tunnin hiihdon maailmanennätys (472 kilometriä) kolmella kilometrillä. Ennätysyritys alkoi hyvin ja ensimmäiset 16 tuntia sujuivat ongelmitta, mutta taipaleen loppuhetkillä seinä tuli vastaan. Strandin elimistö sanoi itsensä irti ennätysyrityksestä.
– Minun oli luovutettava. En pystynyt kävelemään. Minulla oli kaksi ja puoli tuntia jäljellä, mutta ei ollut mahdollisuuttakaan (jatkaa), Strand toteaa NRK:lle.
Norjalaishiihtäjä joutui lopulta sairaalahoitoon. Strandin keho oli joutunut äärirajoille. Tiputukseen joutuneen norjalaisen keuhkoista ja lihaksista poistettiin peräti kahdeksan litraa nestettä.
– Minun piti hakea lääkintäapua. Se ei ollut täysin odottamatonta, mutta en ollut ajatellut, että onnistuisin rasittamaan kehoani niin paljon, että minut olisi vietävä sairaalaan.
Strandin ennätysyritys on kummastuttanut myös liikunta-alan asiantuntijoita.
– On sanottava, ettei tuo ole tervettä. Mutta hän on harjoitellut sitä varten, eikä yleensä pitkäaikaisia vammoja synny, Tromssan yliopiston liikuntatieteiden varaprofessori Tor Oskar Thomassen toteaa.