Norjan poliisi uskoo, että viime vuonna kadonnut miljardöörin vaimo on joutunut henkirikoksen uhriksi.
Miljardööri Tom Hagenin vaimo Anne-Elisabeth Hagen, 69, katosi pariskunnan kodista Oslon lähellä lokakuun lopulla. Hänestä ei ole saatu sen jälkeen mitään elonmerkkiä.
Aiemmin Hagenin epäiltiin joutuneen siepatuksi, koska pariskunnan kodista löytyi lunnasvaatimus. Nyt poliisi epäilee, että sieppaus lavastettiin henkirikoksen peittelemiseksi.
– Edelleen on todennäköisintä, että hän on joutunut vakavan rikoksen uhriksi. Pidämme kuitenkin vähemmän todennäköisenä, että kyseessä on sieppaus rahan vuoksi. Päähypoteesimme on muuttunut henkirikokseksi, sanoi poliisin edustaja Tommy Bröske Norjan yleisradioyhtiö NRK:n mukaan.
Bröske ei halunnut lehdistötilaisuudessa ottaa kantaa siihen, onko poliisilla epäiltyä tai epäiltyjä jutussa. Myöskään mahdollisen henkirikoksen motiivia poliisi ei halua julkisesti arvioida.
Poliisin mukaan viimeinen kontakti epäiltyihin sieppaajiin oli helmikuussa. Tapauksen tutkinta jatkuu, ja poliisi etsii edelleen Hagenien asuinalueella katoamispäivänä nähtyä harmaata autoa ja sen kuljettajaa.
Alueella on useita valvontakameroita, ja Norjassa on ihmetelty, miten niistä ei ole saatu selkoa tapahtumista. Poliisi kuitenkin kertoi aiemmin, että se on mahdollista, koska monilla pikkuteillä ei ole liikenne- tai muita kameroita