Norwegian esitteli pelastussuunnitelmansa – supistaa laivastoaan

26.04887723
ullstein bild - CARO / Thomas Ruffer/ All Over Press
Julkaistu 03.12.2020 18:43

MTV UUTISET – STT

Syviin vaikeuksiin joutunut halpalentoyhtiö Norwegian on esitellyt yksityiskohtaisen suunnitelman, jonka tarkoituksena on välttää yhtiön ajautuminen konkurssiin.

Toimenpiteisiin kuuluu muun muassa laivaston supistaminen. Lisäksi velkoja pyritään kääntämään osakkeiksi. Yhtiö on järjestämässä myös 374,5 miljoonan euron osakeannin.

– Olemme vaikeassa tilanteessa, mutta työskentelemme kovasti, jotta suunnitelma suojaisi asiakkaiden, työntekijöiden, velkojien ja yhtiön osakkeenomistajien etuja, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Jacob Schram tiedotteessa.

Norwegian on hakenut suojaa velkojiltaan Irlannissa kahdelle tytäryhtiölleen. Yhtiö kärsi kuukausi sitten pahan takaiskun, kun Norjan hallitus kieltäytyi antamasta yhtiölle lisätukea.

Yhtiöllä oli vuoden alussa 10 000 työntekijää ja 140 matkustajakonetta. Nyt työntekijöitä on vain 600 ja kuusi konetta jatkaa lentämistä.

Norwegian toivoo, että toimet riittäisivät pitämään yhtiön pystyssä, kunnes rokotteet lievittäisivät koronakriisiä, joka on ajanut lentoyhtiöt vaikeuksiin ympäri maailmaa.

Yhtiön osakekurssi lähti lähes 12 prosentin nousuun Oslon pörssistä. Osake on kuitenkin menettänyt arvostaan 99 prosenttia vuoden alusta lähtien.

Tuoreimmat aiheesta

Lentoyhtiöt