Suomalainen mediamaailma muuttui olennaisesti 29. huhtikuuta 1957, kun MTV aloitti toimintansa. Se oli aluksi pieni televisioyhtiö, joka lähes kolmenvuosikymmenen ajan vuokrasi Ylen jakeluverkkoa. MTV täyttää tänään 65 vuotta!
Pöllötunnus otettiin käyttöön heti kun Oy Mainos-TV-Reklam Ab perustettiin vuonna 1957. Taiteilija Peppe Nyström hahmotteli ensin munan, sitten linnun ja niistä syntyi lopulta viisas pöllö, jonka silmäniskussa oli myös humoristista pilkettä.
Pöllö nousi siivilleen vuonna 1993, kun yhtiö sai oman toimiluvan ja sen ohjelmat siirtyivät omalle kanavalle. Samalla kanavan nimeksi tuli MTV3.
Nyttemmin MTV on kasvanut monipuoliseksi mediayhtiöksi, joka luo viihde-, draama-, urheilu-, uutis- ja ajankohtaisohjelmaa katsojiemme elämään.
Olemme olleet siis 65 vuotta läsnä suomalaisten katsojien elämässä – toimineet areenana suurille suomalaisen viihteen ikoneille.