Suosittuun Ketonen & Myllyrinne -sarjaan ei ole luvassa uusia jaksoja.
Tänä vuonna on kulunut tasan 60 vuotta siitä kun MTV perustettiin. Pyöreitä vuosia juhlittiin eilen keskiviikkona Allas Sea Poolilla Helsingin keskustassa.
Juhlahumussa mukana ollut näyttelijä Ville Myllyrinne, 44, nousi koko kansan tietoisuuteen Subilla vuosina 2006–2010 kolmen tuotantokauden ajan nähdystä Ketonen & Myllyrinne -komediasarjasta.
– MTV:ltä kaikki alkoi isommin. Olimme tehneet Karin (Ketonen) kanssa jotain juttuja yhdessä televisioon aiemminkin, mutta iso suhde Maikkariin ja silloin erityisesti muodostui silloin, yli kymmenen vuotta sitten, Myllyrinne sanoo.
– Se oli elämämme parasta aikaa. Sen jälkeen onkin ollut pelkkää alamäkeä. Loivaa vai jyrkkää, se riippuu päivästä, mies toteaa naureskellen.
Myllyrinne muistelee MTV:n olleen lapsuudessaan ykköskanava.
– Muistan, että kun olin lapsi, Maikkari ei ollut koko aikaa auki, vaan lähetyksiä tuli aina tiettyyn aikaan illasta. MTV on paljon muutakin kuin pelkkäää viihdettä, glitteriä ja kivaa. Siitä olen aina tykännyt, mies sanoo.
– Vaikka kaikilla tv-kanavilla on ollut hiljaisempaa viime vuosina, nyt suunta näyttää paremmalta. Ensin säikähdettiin nettiä hirveästi, mutta nyt tuntuu siltä, että netin voima ja mahdollisuudet on ymmärretty. Kyllä kaupallisia kanavia tarvitaan.
Viime vuosina on nähty uusia jaksoja takavuosien menestyssarjoista.
– Teemme Karin kanssa mahdollisesti jotain yhdessä, mutta tuntuisi väärältä tehdä neljäs kausi Ketosta & Myllyrinnettä. Se oli omana aikanaan oma juttunsa.
Tältä näytti MTV:n 60-vuotisjuhlahumussa eilen keskiviikkona:
17:22