Novak Djokovic sai kehotuksen kääriä hihansa – näin serbi vastasi

10.13026050f
Novak Djokovic ei välttämättä pääse mukaan US Openiin./All Over Press
Julkaistu 19.07.2022 12:30
Toimittajan kuva
Eren Gürler

eren.gurler@mtv.fi

@ErenGee

Novak Djokovic ei ole vieläkään ottanut koronarokotusta. Jotkut maat vaativat rokotustodistuksen, joten serbi ei pääse missä tahansa pelaamaan.

Maailman ykköspelaaja Novak Djokovic ei pääse pelaamaan ensi kuussa Kanadassa Montrealin turnauksessa, jos hän ei ota rokotusta. Tilanne on epäselvä Masters-turnaus US Openin osalta. Serbialainen ei ole kuitenkaan edelleenkään halukas rokotettavaksi.

– Olen tennisammattilainen, en puutu politiikkaan tai muuhun, koska se ei kiinnosta minua, Djokovic totesi Eurosportin mukaan.

Djokovicin rokotekannasta on ollut polemiikkia myös aikaisemmin. Australiassa hän joutui viranomaisten hampaisiin, eikä päässyt lopulta pelaamaan Australian avoimessa tennisturnauksessa.

– Minulla on oma kantani, ja kannatan vapautta valita, mikä on itselle parasta. Kunnioitan kaikkea ja kaikkia, ja odotan ihmisten kunnioittavan ainakin minun päätöstäni, Djokovic sanoi.

Kanada turnaukseen hän osallistuu, jos se vain sallitaan.

– Jos minulla on lupa, tulen paikalle. Jos ei, en osallistu. Maailma ei lopu siihen.

Montrealin turnauksen johtaja Eugene Lapierre kertoi oman näkemyksensä asiasta.

– Tilanne on selkeä. Joko Kanada muuttaa sääntöjään rokotuksia koskien tai hän (Djokovic) käärii hihansa ja ottaa rokotteen, Lapierre totesi.

– En usko, että kumpikaan skenaario on todennäköinen.

Djokovic, 35, on voittanut urallaan 21 Grand Slam -turnausta. Viimeinen voitto tuli Wimbledonista heinäkuussa.

Tuoreimmat aiheesta

Tennis