Salamakypärät-oppilasohjastajakilpailun seitsemäs osalähtö ajetaan tänään Vermossa ennen Toto65-kierroksen käynnistymistä. Se on Tilda Niittymäen ohjastajanuran neljäs startti.
25-vuotias Tilda Niittymäki on aikoinaan ajanut raviponeilla kilpaa yli viisikymmentä lähtöä. Hevosten kärryillä on kertynyt lisäksi muutamia opetus-, koe- ja Nuoret-lähtöjä, mutta virallisia ravistartteja on ennen tätä päivää kasassa vasta kolme.
– Halua on ollut kyllä ihan hirveästi päästä ajamaan kilpaa, enkä ikinä ole kieltäytynyt mistään ajotehtävästä. Mahdollisuudet ovat vaan olleet tosi vähissä, Niittymäki pohtii.
– Toki se riippuu vähän tuurista ja työnantajastakin. Korven tallissa työntekijöillä ei ole juuri tapana ohjastaa tavallisissa kilpailuissa.
Niittymäki on työskennellyt Pekka Korvella jo pitkään. Hän oli hevosenhoitajana Vihdin tallilla kaksi ja puoli vuotta kunnes siirtyi vajaan vuoden ajaksi Ypäjän Hevosopiston ravitallille Ilkka Korven palvelukseen.
– Joulukuussa vaihdoin takaisin Pekalle, eli kohta tulee vuosi täyteen hänen Vermon ratatallillaan työskentelyä. Arki on kiireistä, päivät ovat pitkiä ja töitä saa kyllä paiskia. Olen silti viihtynyt tosi hyvin, hän kuvailee.
– Pienestä pitäen kun on ollut hevosten parissa tekemisissä niin pakkohan tästä on tykätä. Rakkaus lajiin auttaa jaksamaan. Ainahan sitä välillä miettii että mitähän muuta sitä voisi tehdä, mutta vielä en ole keksinyt mitään muuta mistä tykkäisin yhtä paljon.
Salamakypärät-kilpailija Henna Halmeen muutettua työn perässä Ruotsiin Niittymäki pääsi hänen tilalleen ajamaan tämän vuoden kilpailusarjassa jäljellä olevat lähdöt.
– Hirveästi on motivoinut myös mukaanpääsy tähän kilpailuun. Se on minulle tosi iso juttu, vaikka tottakai se jännittää kamalasti kun on vielä niin vähän kokemusta kilpailemisesta, Niittymäki myöntää.
Hänen debyyttiohjastuksensa Salamakypäränä tapahtui noin kuukausi sitten Vermossa, jossa hänen ajamansa Yasmine Lake starttasi synkältä lähtöradalta kaksitoista. Sijoitukseksi jäi lopulta sama numero.
– Tuntuu että pahin jännitys laukesi ensimmäisen osalähdön myötä. Sikäli jäi hyvä maku, että pahalta paikalta päästiin liikkeelle ja hyvin parijonoon, vaikka sijoitus sitten oli mikä oli. Jälkikäteen Hannu-Pekka (Korpi) sanoi että viimeisellä takasuoralla vauhdin kiihtyessä kuskina olisi pitänyt olla topakampana ja paremmin hereillä, mutta näin sitä koko ajan oppii.
Tilda ja Beauty Erin starttipäivän aamuna.
Ensimmäisen Salamakypärät-osakilpailun ajokki oli entuudestaan tuiki tuntematon, mutta tänään Niittymäki pääsee kokeilemaan siipiään oman passihevosensa kanssa. 3-vuotias lämminveritamma Beauty Erin on arvottu auton taakse radalle seitsemän.
– Tamma on vielä kovin nuori ja ikäisekseenkin aika lapsellinen. Se on kasvanut hirveästi ja mennyt kyllä eteenpäin, joten varmasti se pikku hiljaa alkaa hoksaamaan kilpailemisenkin idean paremmin, hoitaja arvioi hevostaan.
– Hoitaessa se on tosi kiltti mutta toisinaan tammamainen. Ajossa se taas välillä unohtaa että oltiin juoksemassa eteenpäin, mutta hirveän mukava hevonen se on kaikkiaan. Päivät on vaan vielä tosi erilaisia.
Niittymäki on ajanut Beauty Erinillä jo yhden Nuoret-lähdön maaliskuussa. Lisäksi hän on naruttellut tamman viimeistelyhiitit ennen Salamakypärät-starttia.
– Ihan hyvältä se on tuntunut. Sanoin hevosen omistajillekin että saa nähdä kumpi meistä nuorista neideistä vie kumpaa, kun nyt on kuitenkin kokemattomampi kuski ja nuori hevonen, hän huomauttaa.
– Taktiikasta ei ole vielä ollut tallilla puhetta, mutta ehkä vinkkejä tulee kun h-hetki lähestyy. Etukäteen on kyllä vaikea arvioida että onko viisaampaa koettaa satsata starttiin vai peruuttaa suosiolla taemmas parijonoon. Jälkikäteen kaikki ovat niin paljon viisaampia!
Tilda Niittymäki ja Beauty Erin kilpailevat Vermon ravien lähdössä kolme, johon pelataan myös Voittaja-peliä.
Pistetilanne Salamakypärät-kilpailussa ennen lokakuun VII osalähtöä
1. Arna Ruohomäki 59 pistettä
2. Emma Väre 54p.
3. Ellinoora Laurila 53p.
4. Terri Lehtonen 50p.
5. Ville Koivisto 42p.
6. Iivari Nurminen 40p.
7. Matti Juutila 37p.
8. Toni Ripatti 36p.
8. Tamara Skutnabb 36p.
10. Olli-Pekka Holopainen 35p.
11. Anu Penttilä 27p.
12. Henna Halme 22p.
13. Niki Finnström 8p.
14. Tilda Niittymäki 1p.
Ravit live 5 kpl