Nuoret naamiomiehet uhkasivat perhettä aseella – epäillyt vangittu

pistooli omakotitalo päivä
Ryöstäjät tunkeutuivat asuntoon keskellä päivää ja vaativat perheeltä aseella uhaten rahaa.
Julkaistu 14.08.2015 16:07
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Kolme nuorta vaasalaismeistä on vangittu todennäköisin syin epäiltynä törkeästä ryöstön yrityksestä. Lisäksi heitä epäillään ampuma-aserikoksesta.

Miehet ovat syntyneet vuosina 1991 ja 1989. Heillä on aiempaa rikostaustaa, mutta poliisi ei kommentoi asiaa tarkemmin.

Keskiviikko aamupäivänä kaksi miehistä tunkeutui naamioituneena Oravaisissa omakotitaloon ja vaati aseella talossa olleelta perheeltä rahaa. Kolmas miehistä odotti autossa.

Talossa asuvat mies ja nainen sekä heidän kaksi kouluikäistä lastaan olivat tapahtumahetkellä talon olohuoneessa.

Ryöstö kuitenkin keskeytyi tuntemattomasta syystä ja ryöstäjät pakenivat paikalla

Lisäksi yhtä miehistä epäillään poistumisen yhteydessä esitetystä laittomasta uhkauksesta.

Epäillyt otettiin rauhallisin elein kiinni heti tapahtuman jälkeen Koivulahdessa. Yhtä miehistä epäillään tässä yhteydessä rattijuopumuksesta.

Ryöstön yrityksessä käytetty ase on kadoksissa.

Otsikkoa korjattu 16.14 14.8.2015
Vangittujen iät lisätty 16.45 14.8.2015

Tuoreimmat aiheesta

Rikos