Nuori Jonne Aaron tiputti risottoa pitkän ja ystävällisen miehen kengille – koki elämänsä yllätyksen tajutessaan, kuka oli kyseessä: "Mietin, että ei v*ttu"

9:06img
Videolla Jonne Aaron muistelee millaisia aikoja olivat Negativen hurjimmat vuodet – ja avaa fanilta vuosikausia sitten tulleen kirjeen, joka syystä tai toisesta jäi aikoinaan avaamatta
Julkaistu 17.02.2024 09:00
Toimittajan kuva
Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Viime vuonna 40 vuotta täyttänyt Jonne Aaron juhlistaa oman muusikkouransa  taiteilijajuhlaa.

Ikoniset bändit toisensa perään juhlivat pyöreitään, ja niiden joukossa on myös Tampereelta 2000-luvun alussa maailmalle ponnistanut Negative. Yhtye vietti hiljattain läpimurtonsa 20-vuotissyntymäpäiväänsä, ja samalla myös sen laulaja, sittemmin soolouralle lähtenyt Jonne Aaron, 40, juhlistaa nyt omaa taiteilijajuhlaansa. 

Negativen kuumimman huuman aikaan bändi jäsenineen aiheutti hurmosta niin Euroopassa kuin Japanissa. Helsinki-Vantaan lentokentästä oli bändin portti maailmalle, ja siitä tuli lopulta Negativen jäsenille yhtä tuttu ja arkinen paikka, kuin Tampereen juna-asemasta. 

Jonne Aaron muistaa yhä yhtyeen ensimmäisen ulkomaan keikan Tukholmassa, jonne lennettiin Tampere-Pirkkalan lentokentältä. Tuohon aikaan muun muassa bändin rumpali Janne Heimonen ei ollut ikinä käynyt lentokoneessa, ja Jonne Aaron muistaa kaksikon haaveilleen vain hetkeä aiemmin matkustamisesta. 

– Istuttiin monesti jo puretun Tesoman kirjastotalon nuorisotalon portailla ja meidän rumpali sanoi, että vitsi kun pääsisi lentokoneeseen. Mä sanoin, että vitsi kun pääsisi edes lentokentälle katsomaan, kun ne koneet lähtee ja tulee. 

Ensimmäisellä reissulla Tukholmaan olikin totuttelua moneen uuteen asiaan. Varsinkin rumpali Heimosella oli Jonne Aaronin mukaan ihmeteltävää. 

– Hän ei jostain syystä ollut ehtinyt pesemään pyykkiä ja tuli lentokentälle minigrip-pussin kanssa, joka oli täynnä valkoista jauhetta: pesuainetta. Meidän levy-yhtiön edustaja siihen, että mitäs sulla on matkassa, ja hän vastasi, että unohti pestä pyykit ja ajatteli pestä niitä siellä hotellin lavuaarissa käsin. Levy-yhtiön edustaja puolestaan tietysti vastasi, että meinaatko tuon kanssa päästä lentokentällä turvatarkastuksesta läpi. 

full kopio

Negative aloitti uransa jo 1990-luvulla, mutta bändi löi läpi 2000-luvun alussa.

Negativen aloitellessa uraansa bändin jäsenet olivat nuoria, reippaasti alle parikymppisiä, ja kaikki aloitettiin aivan nollasta. Jonne Aaronin isoveli Tommi Liimatainen lähti manageroimaan bändiä ilman minkäänlaista kokemusta tai kontakteja, mutta intohimoa yläasteella toisensa tavanneilla jäsenillä riitti sitäkin enemmän. 

– Monet ovat sanoneet, että hyvät asiat lähtevät autotallista. Toivon, että voisin sanoa tämän lähteneen autotallista, mutta kellään meillä ei ollut edes sellaista, kerta me olimme kerrostalolähiöistä. 

Jonne Aaronille tärkeää oli kapinoida auktoriteetteja vastaan, mieluusti erilaisia rock-kliseitä noudattaen. Kun muut hokivat kuinka tärkeää olisi käydä loppuun koulut ja hankkia ammatti, sitä palavammin Jonne Aaron halusi rock-tähdeksi. 

Kun Negative löi läpi, oli Jonne Aaron hyvin erilainen ihminen, kuin nyt. 

– Luojan kiitos ihmiselle tapahtuu henkistä kasvua myös. Olin aika paljon epävarmempi, mutta ehkä myös määrätietoisempi jollain tavalla. 

– Jos jotain pitäisi nuorelle itselleni, sille aloittelevalle muusikolle sanoa, niin anna mennä vaan, kyllä maailmaan meteliä mahtuu. 

full-3 kopio

Negative aiheutti teinihysteriaa niin Euroopassa kuin Japanissa.

Lue myös: Jonne Aaron kertoo takavuosien teinihysterian varjopuolista

Maailmalla Negative pääsi usein hyvin nimekkääseen seuraan. Jonne Aaron muistaa erityisen hyvin erään viikonlopun eurooppalaisilla festareilla – ja yhden kohtaamisen festarien backstagella.

Bäkkärille päästyään nälkäinen laulaja oli ensi töikseen suunnannut ruokailemaan. Annosteltuaan itselleen lautasellisen oli hän ystävällisesti myös auttanut vieressä seisonutta, poninhäntäpäistä herraa ja lapioinut tämänkin lautaselle risottoa samoilla vauhdeilla. Yllättynyt, pitkä herra oli kiittänyt Jonne Aaronia mielissään, vaikka risottoa tipahti hieman miehen kengille. 

Ruokansa saatuaan Jonne Aaron hiippaili peremmälle bäkkärille katsomaan, ketä muita festareilla esiintyisi. Samalla hänelle selvisi, kenelle oli juuri tarjoillut ruokaa ja kenen kengille oli tiputtanut risottoa. 

– Katsoin, että siellä oli: Negative, Linkin Park, Marilyn Manson. Ja Manson meni siitä. Se oli siis Marilyn Manson. 

– Ja mietin, että ei vittu, se oli se Manson, ilman meikkiä. Tämmöisiä kaikkia hauskoja kohtaamisia sitä oli. 

Linkin Parkin sittemmin edesmenneestä laulajasta Chester Benningtonista  tuli myös moikkailututtu Jonne Aaronille. Sekä Linkin Parkin, että Limp Bizkitin aikoinaan kiinnittänyt tuottaja Jeff Blue niin ikään tuli Jonne Aaronille tutuksi, ja hän kirjoitti aikoinaan Negativen viimeiselle levylle kappaleita tämän kartanossa Yhdysvalloissa. 

P6146348 kopio

Jonne Aaron muistaa yhä erityisesti yhden kohtaamisen vuosien takaa Marilyn Mansonin kanssa.

Lue myös: Tuntuuko vanhalta? Kaikki nämä hittikappaleet täyttivät tänä vuonna 20 vuotta

Vuosien varrella sekoiltuakin tuli. Silloinkin laulajan mukaan usein rock-kliseitä noudattaen. 

– Siinä tuli semmoinen... Liikaa, liian paljon, niin siinä käy kaikenlaista. Mutta kyllä se musiikki on se päähomma ollut aina, mistä kaikki on lähtenyt, ja onneksi itse on ollut niin kunnianhimoinen artistina. Edelleen metsästän täydellistä laulua. 

Negativen fanit tunnettiin aikanaan myös varsin intohimoisina ja joskus jopa äärimmäisinä. Oli bändin jäsenten kotien läheisyyteen hakeutuneita ihmisiä, bäkkärille tunkeutujia sekä muutama fani, jotka kävivät makaamaan bändiä kuljettaneen bussin eteen, jotta matka lentokentälle keskeytyisi. 

NGTjapan2 kopio

Negativen fanitus oli maailmalla paikoin hyvin intohimoista. Kuvassa nuori Jonne Aaron fanitapaamisessa Japanissa.

Kymmenen vuotta sitten Jonne Aaron muutti pois vanhasta kodistaan, koska ei kokenut saavansa olla siellä rauhassa. 

– Ihmiset tunkivat postilaatikosta kaikkea ja istuivat siinä kadulla. Usein kun avasi verhot, niin siellä istuttiin ikkunan alapuolella kaiteella ja kytättiin. 

Erikoisempia tapauksia ja fanien kuvitelmia mahtui myös joukkoon. 

– Joku luuli, että ollaan soulmateja, kihloissa tai naimisissa. Vaihtoi nimensä Liimataiseksi ja tämmöistä. 

Negative on ollut tauolla vuodesta 2013 lähtien. Jonne Aaron vihjailee kuitenkin nyt, ettei se tule välttämättä lepäämään laakereillaan ikuisesti. 

– Kyllä se kuule siellä tallissa käynnistystä vaille valmis projekti on. Kyllähän tämmöiset asiat, ne eivät katoa mihinkään, ne ovat koko ajan tässä.

Lue myös: Jonne Aaronilta koskettava viesti edesmenneelle yhtyetoverille: "Kiitos kaikesta"

Tuoreimmat aiheesta

Jonne Aaron