Vankeuden lisäksi Haaro tuomittiin miljoonakorvauksiin. Haaro määrättiin heti vangittavaksi.
Nuorisosäätiön asiamiehenä ja toimitusjohtajana toiminut Aki Haaro tuomittiin torstaina kuuden vuoden vankeuteen ja miljoonakorvauksiin talousrikoksista.
Helsingin käräjäoikeuden mukaan Haaro otti vastaan lahjuksia yli 2,6 miljoonaa euroa ja kavalsi Nuorisosäätiöltä lähes 6,4 miljoonaa euroa.
Keskustataustaisen, tuettua vuokra-asumista nuorille tarjoavan Nuorisosäätiön rahasotkuja koskeva talousrikostutkinta on ollut yksi Suomen suurimmista.
Aiemmin säätiön hallituksen entinen puheenjohtaja Perttu Nousiainen tuomittiin tunnustamisoikeudenkäynnissä neljän vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen ja noin 30 miljoonan euron vahingonkorvauksiin.
Kieltäytyi tunnustamisoikeudenkäynnistä
Haaro tuomittiin törkeästä lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa, kahdesta törkeästä kavalluksesta, kahdesta törkeästä veropetoksesta ja kahdeksasta törkeästä väärennyksestä.
Käräjäoikeus myös määräsi Haaron tuomiolla vangittavaksi, eli hän ei voi odottaa mahdollista tulevaa hovioikeusvaihetta vapaalla jalalla.
Käräjäoikeuden mukaan Haaro otti vastaan tai hyväksyi lahjuksia Salpausselän Rakentajat Oy:ltä yli 2,6 miljoonaa euroa. Nykyisin nimellä Pallas Rakennus Päijät-Häme Oy toimiva yritys tuomittiin törkeästä lahjonnasta elinkeinotoiminnassa 40 000 euron yhteisösakkoon.
Kavallussyytteet liittyivät Nuorisosäätiön tonttikauppoihin Virossa. Tuomion mukaan ensimmäisen kaupan yhteydessä Haaro kavalsi säätiön rahoja lähes 4,3 miljoonaa euroa ja toisen kaupan yhteydessä 2,1 miljoonaa.
Nousiaisen tavoin myös Haaron syytteitä piti alun perin käsitellä tunnustamisoikeudenkäynnissä, missä syytetty tunnustaa rikokset ja saa vastineeksi lievennystä tuomioonsa. Haaro päätti kuitenkin syksyllä 2022 perua tunnustuksensa.
Tuolloin hän kertoi STT:lle kiistävänsä kaikki syytteet oikeudessa.
– Kun katsoin syytteitä, tulin siihen tulokseen, että yksikään niistä ei ollut minun tekemäni.
– Lisäksi vahingonkorvausvaateet ja muut syytteisiin liittyvät korvaukset olivat aivan älyttömiä, eivät ne perustu oikeastaan mihinkään, Haaro sanoi.
3:46
Perttu Nousiainen tunnusti rikoksensa Nuorisosäätiö-jutussa – oikeusavustaja ja erikoissyyttäjä kommentoivat käsittelyä videolla.