Nuorisosäätiön talousepäselvyyksistä on nostettu lisää syytteitä, kertovat syyttäjät.
Rikosnimikkeinä uusissa syytteissä on muun muassa törkeä kavallus ja törkeitä väärennyksiä.
Syytteet nousivat säätiön entistä toimitusjohtajaa Aki Haaroa ja kahta muuta henkilöä vastaan, käy ilmi Helsingin käräjäoikeuden diaaritiedoista. Kaikki kolme ovat kiistäneet menetelleensä lainvastaisesti.
Haaron aiempia rikossyytteitä piti käsitellä viime viikolla tunnustamisoikeudenkäynnissä, mutta hän perui tunnustuksensa.
Hän kertoi aikovansa kiistää kaikki syytteet.
– Kun katsoin syytteitä, tulin siihen tulokseen, että yksikään niistä ei ollut minun tekemäni.
-- Lisäksi vahingonkorvausvaateet ja muut syytteisiin liittyvät korvaukset olivat aivan älyttömiä, eivät ne perustu oikeastaan mihinkään. Onhan tässä nyt pitkä tie edessä, mutta uskon siihen, että jos jotain ei ole tehnyt, sitä ei pidä myöskään tunnustaa, Haaro kommentoi päätöstään STT:lle.
Oikeudenkäynti aiemmin nostetuista syytteistä on määrä alkaa tämän kuun lopulla valmisteluistunnolla.
Nousiaiselle maksettavaksi noin 30 miljoonan euron vahingonkorvaukset
Säätiön hallituksen entinen puheenjohtaja Perttu Nousiainen tuomittiin aiemmin tunnustamisoikeudenkäynnissä neljän vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen.
Rikosten tekoaika ulottuu syyskuusta 2014 lokakuuhun 2018.
Käräjäoikeuden mukaan Nousiainen otti vastaan lahjuksia yhteistyötahoilta, kavalsi säätiöltä miljoonia euroja ja väärensi säätiön hallituksen kokouspöytäkirjan.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
4:45
Oikeus määräsi Nousiaisen menettämään valtiolle rikoshyötynä lähes 2,9 miljoonaa euroa.
Lisäksi hänet tuomittiin korvaamaan Nuorisosäätiölle vahingonkorvauksena yli 21 miljoonaa euroa sekä muille asianomistajille yhteensä yhdeksän miljoonaa euroa.
Keskustataustaisen, tuettua vuokra-asumista nuorille tarjoavan Nuorisosäätiön rahasotkuja koskeva talousrikostutkinta on ollut yksi Suomen suurimmista.
Nuorisosäätiön uuden johdon mukaan Nousiainen ja Haaro saivat aikaan yli 40 miljoonan euron tappiot ja likimain tuhosivat säätiön. Kun uusi johto valittiin vuonna 2018, säätiön kassa oli tyhjillään.
Patentti- ja rekisterihallitus totesi jo vuonna 2017, että säätiötä on käytetty oman edun tavoitteluun.
Uutista täydennetty 19.9. kello 14.50.