Nuorten häiriköinti ja uhkaava käytös on herättänyt huolta Helsingissä – poliisi ampuu alas huhut nuorisojengi-ilmiöstä: "Rikoksia ei ole tapahtunut"

15:38img
Uhkailua ja ilkivaltaa – Huomenta Suomessa keskusteltiin poliisin kanssa Vuosaaren levottomuuksista, joihin liittyi nuorisojoukko.
Julkaistu 05.08.2019 08:22
Toimittajan kuva

Tommi Kolehmainen

tommi.kolehmainen@mtv.fi

Nuorisojoukon levoton käyttäytyminen Helsingin Vuosaaressa on viime viikkoina herättänyt huolta ja närkästystä. Poliisi ampuu alas huhut laajemmasta ilmiöstä.

Noin viikko sitten monen kymmenen nuoren joukko oli poliisin mukaan käyttäytynyt häiritsevästi Vuosaaressa, muun muassa kauppakeskus Columbuksessa ja Aurinkolahdessa. Häiriköintiin oli liittynyt myös ohikulkijoiden uhkailua.

Poliisin mukaan kyseessä ei ole kuitenkaan minkäänlaisesta ilmiöstä. 

– Julkisuudessa ollaan paisuteltu tätä Vuosaaren tilannetta, toteaa ylikomisario Jari Taponen Helsingin poliisista Huomenta Suomessa.

Häiriköintiä oli esiintynyt toissaviikolla viikonloppuna, jolloin oli erityisen lämmin. Taponen uskoo, että lämpimällä ilmalla nuoriso oli myöhempään ulkona, ja melu saattoi kuulua herkemmin asuntoihin, joissa ikkunoita pidettiin auki.

– Toki nuoriso aiheuttaa myös probleemia, mutta ei mitään tavallista poikkeavaa, mihin ei voitaisi puuttua. Yleensä ollaan vanhempiin yhteydessä ja hoidetaan kimpassa.

Rikosilmoituksia ei ole tehty

Poliisi korostaa, että tapauksessa ei puhuta tekijöistä, vaan tavallisista nuorista jotka asuvat Vuosaaressa tai sen lähialueilla. Iältään nuoret ovat poliisin arvion mukaan noin 13–18-vuotiaita.

– Jos puhutaan siitä viikonlopusta ja sen jälkeen, niin niihin ei liity rikosilmoituksia. Rikoksia ei ole tapahtunut. Toki huonoon käyttäytymiseen puututaan, viedään lapset kotiin ja jutellaan vanhempien kanssa.

Nuorten aggressiivista käytöstä kohdatessa kannattaa käyttää tapauskohtaista harkintaa.

– Pääasiassa jos näkee, että käyttäydytään huonosti, rikotaan paikkoja ja uhkaillaan, siihen puututaan. Pitää arvioida tilanne, aiheutuuko lisää harmia jos menee puuttumaan siihen itse, vai pyytääkö siihen apua, Taponen neuvoo.

Ylikomisarion mukaan hänen uransa aikana Vuosaari on vuosien aikana jopa rauhoittunut asuinalueena merkittävästi.

Tuoreimmat aiheesta

Helsinki