Nuorten juhlinta vappuaattona päättyi puukotukseen Järvenpäässä – poliisi saanut tekijän kiinni

järvenpäärantapuisto
Puukotus tapahtui Järvenpään Rantapuistossa vappuaattona. Paikalla oli tuolloin runsaasti nuorisoa. Mediahub
Julkaistu 02.05.2018 09:48
Toimittajan kuva

Mikko Kormilainen

mikko.kormilainen@mtv.fi

Poliisin mukaan sekä tekijä että uhri ovat nuoria, alle 20-vuotiaita.

Nuorta miestä puukotettiin vatsaan vappuaattoiltana Järvenpään Rantapuistossa. Poliisi tiedotti tuolloin, että epäilty tekijä on poliisin tiedossa, mutta häntä ei ollut tavoitettu.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Minkkinen kertoo nyt, että puukotuksesta epäilty nuorimies otettiin kiinni puolenpäivänä aikaan vappupäivänä.

– Kiinniotto sujui ongelmitta, Minkkinen sanoo MTV Uutisille.

Tapahtumien kulku epäselvä

Ennen puukotusta nuorten välillä on ollut jonkinlainen riitatilanne, mutta tapahtumien tarkempi kulku on vielä selvittelyssä. Puukotuksen aikaan Rantapuistossa oli paljon nuorisoa juhlimassa vappua, joten tapauksella on useita silminnäkijöitä.

Uhri toimitettiin sairaalaan ja poliisin mukaan hänen tilansa on vakaa.

– Hengenvaaraa ei pitäisi tässä vaiheessa enää olla, Minkkinen kertoo.

Poliisi tutkii puukotusta tapon yrityksenä. Minkkinen ei osaa vielä sanoa, tullaanko tekijää esittämään vangittavaksi.

– Sitä pohditaan esitutkinnan aikana, kaikki on vielä auki, mutta sekin on mahdollista.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos