Nurmijärven joukkotappelun syy selvisi: Tapahtuma sai alkunsa epäonnisesta teiniromanssista

33548214
Joukkotappelu oli saanut alkunsa kahden nuoren välisestä kiistasta. Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 29.08.2016 14:38(Päivitetty 29.08.2016 15:06)
Toimittajan kuva

Essi Hietanen

essi.hietanen@mtv.fi

@EssiHietanen

Poliisi on selvittänyt lauantaina Nurmijärvellä tapahtuneen joukkotappelun syitä.

Esitutkinnassa kuultujen nuorten mukaan alkuillasta nuoret olivat viettäneet aikaa keskenään hyvässä hengessä, muun muassa jalkapalloa pelaten. Mukana oli ollut nurmijärveläisiä ja maahanmuuttotaustaisia nuoria.

Joukkotappelu oli saanut alkunsa ennen iltakahdeksaa kahden nuoren välisestä kiistasta. 15-vuotiaan tytön ja 16-vuotiaan pojan seurustelusuhde oli vasta päättynyt ja poika oli purkanut pettymystään tytölle muun muassa nimittelemällä ja tönimällä häntä. Tyttö oli soittanut isoveljelleen, joka oli tullut paikalle ja tilanteesta oli kehittynyt nujakka.

Tappeluun oli osallistunut kymmeniä 16-18-vuotiaita nuoria. Tappelusta ei aiheutunut suuria vammoja kenellekään osalliselle, poliisin mukaan lähinnä verinirhaumia, repeytyneitä vaatteita ja pieniä omaisuusvahinkoja.

– Siinä on ollut isomman puolen hässäkkä ja nyt selvitellään sitä, että kuka löi ja ketä, rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Markku Lylykangas Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo.

Sosiaalisessa mediassa ikävää kirjoittelua

Sosiaalisessa mediassa on ollut runsaasti vihapuhetta tapahtuneeseen liittyen, jota poliisi on nyt seurannut. Poliisi korostaa, että asiaan ei siten liity etnistä vihataustaa, vaan tapahtumien taustalla oli kahden nuoren onnettomasti päättynyt parisuhde. 

– Nuorten osalta ei missään kuulustelussa ole tullut ilmi mitään vihapuheita. Osa maahanmuuttotaustaisista nuorista oli muiden nuorten kanssa samassa koulussakin keskenään.

– Joidenkin lasten vanhempien osalta on ollut sosiaalisessa mediassa kirjoittelua. Lisäksi joidenkin osalta on ollut ikäviä kannanottoja. Kun ei tiedetä, mistä puhutaan ja jotkut ymmärtävät tai haluavat ymmärtää tapahtuneen väärin. Meidän viestintä-osasto seuraa somekirjoittelua herkällä korvalla, Lylykangas toteaa.

Poliisi korostaa puuttuvansa etniseen syrjintään, vihaa ja laittomuuksia lietsovaan puheeseen sekä väkivaltaan, kohdistui se sitten turvapaikanhakijoihin tai paikallisväestöön. 

Poliisi huomauttaa, että kaikista laittomuuksista ja niihin viittaavista puheista tai viesteistä tulee tehdä poliisille ilmoitus.

– Jos kirjoittelu kohdistuu tiettyyn henkilöön, siitä voi tehdä rikosilmoituksen, Lylykangas muistuttaa.

Välikohtausta tutkitaan pahoinpitelynä ja poliisi jatkaa tapahtumien selvittelyä.

Juttua on päivitetty kello 15.06 tutkinnanjohtajan kommenteilla.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos