Nuuskakauppiaita väijyttäneille alaikäisille ehdollista – käyttivät veistä, sumutinta ja ilma-asetta

extreme_white
Ansoiksi tarkoitettuja "kauppoja" sovittiin Facebookin välityksellä. Kuvat poliisin esitutkintamateriaalista.
Julkaistu 14.07.2016 15:51
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Helsingissä nuuskakauppiaille väijytyksiä järjestäneet alaikäiset saivat Helsingin käräjäoikeudessa tuomiot ryöstöistä.

Nuoret olivat sopineet Facebookissa nuuskakauppoja valeprofiilin turvin. Kaupat oli sovittu julkiselle paikalle, jossa nuuskakauppias oli ryöstetty tämän saavuttua. Ryöstöissä käytettiin apuna esimerkiksi ilmapistoolia, suurehkoa veistä sekä kaasusumutinta.

Yksi nuorista tuomittiin avunannoista tekoihin, sillä hän oli luovuttaneet tekijöille teoissa käytetyt välineet. Lisäksi kaksi tuomittiin Vuosaaressa tapahtuneesta käsilaukkuvarkaudesta. Varkaudesta tuomituista toinen oli osallistunut myös ryöstöön.

IMG_1183 Ryöstössä käytettiin Walther-merkkistä ilmapistoolia.

Ryöstössä käytettiin Walther-merkkistä ilmapistoolia.

Sumutti itsensä, kauppias pakeni

Ryöstöistä kaikki eivät menneet aivan putkeen. Esimerkiksi eräässä ryöstöistä toinen tekijöistä oli uhannut nuuskakauppiasta kaasusumuttimella, mutta suihkuttanut vahingossa sumutteella itseään. Tämän toveri kuitenkin toteutti ryöstön loppuun veitsellä uhaten.

Toisessa tapauksessa koko ryöstö epäonnistui, kun nuuskakauppias oli pistänyt autonsa ovet lukkoon, jolloin ryöstöä yrittänyt henkilö ei päässyt sisälle autoon. Kauppiaan paetessa paikalta oli auton rengasta vielä isketty veitsellä paon estämiseksi.

IMG_1190 Keittiöveitsi löytyi toisen epäillyn kotiosoitteesta, kerrostalon rappukäytävästä välikaton sisältä.

Keittiöveitsi löytyi toisen epäillyn kotiosoitteesta, kerrostalon rappukäytävästä välikaton sisältä.

Uhattiin veitsellä ja potkittiin maassa

Ehkä törkeimmässä teoista nuuskakauppias oli otettu takaapäin kuristusotteeseen, jonka jälkeen hänen hallustaan oli viety nuuskaa ja muuta omaisuutta sisältänyt urheilukassi. Nuuskakauppias oli myös kampattu maahan ja häntä oli pahoinpidelty muun muassa potkimalla.

Kaikki tuomitut olivat alaikäisiä ja syntyneet vuosina 1998–2000. Kaikki annetut vankeusrangaistukset olivat ehdollisia, pisin 1 vuosi ja 11 kuukautta, lyhyin 80 päivää.

Tuomitut määrättiin myös korvaamaan yhdelle nuuskakauppiaista 800 euroa kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta, henkisestä kärsimyksestä 2500 euroa ja anastetusta sekä hajonneesta omaisuudesta 570 euroa korkoineen.

Muille uhreille aiheutetusta vahingosta määrättiin korvattavaksi yhteensä lähes 700 euroa. Huomionarvoista on, että nuuskakauppiaalta anastetut nuuskat tuli myös korvata kauppiaalle, vaikka nuuskan myyminen onkin Suomessa laitonta.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos