Nuutti lähti douppaamaan videolla – jälki kehonrakennuksen SM-kisoissa oli tyrmäävää

Dopingvideolla joulukuussa kohahduttaneet Elmer Stucki ja Nuutti Kurola kilpailivat viikonloppuna ensimmäistä kertaa Suomen Kehonrakennusliiton SM-kisoissa. Kurola voitti ylivoimaisesti men's physique -sarjan mestaruuden.

Dopingin käytön julkinen avaaminen on ollut suomalaisilta fitness- ja kehonrakennusurheilijoilta harvinaista, mutta fitness-sisältöä pitkään tehnyt Elmer Stucki julkaisi YouTube-kanavallaan viime joulukuussa mediahuomiotakin herättäneen videon. Stucki ja hänen tapaansa fitnessin parissa kilpaillut Nuutti Kurola alkoivat käyttää testosteronia. 

Kurolan nostaessa paitansa kyljen kohdalta ylös ja pistäessä ensimmäisen annoksensa Stucki sanoi, ettei Kurola ole enää "natu", siis naturaali henkilö, joka ei käytä dopingia.

– Yes sir, minä en ole enää natu, Kurola vastasi.

Myöhemmin videolla myös Stucki oli toteuttanut saman siirtymän. Stucki kertoi, että hänen ja Kurolan tavoitteet ovat korkealla ja viittasi perään juuri elokuun lopussa käytyihin Suomen Kehonrakennusliiton SM-kisoihin.

Hivenen päälle parikymppinen kaksikko oli kisannut aiemmin dopingvalvonnan puitteissa Suomen Fitnessurheilun alaisuudessa. Suomen Kehonrakennusliitolla ei ole dopingtestausta.

Suomen mestaruus

Stucki ja Kurola päivittivät joulukuisen videonsa jälkeen tuloskehityksensä olleen nopeaa. 

Viime lauantaina he lopulta kilpailivat Tampereella Suomen Kehonrakennusliiton SM-kisoissa. Kurola dominoi men's physique -sarjaa ja voitti Suomen mestaruuden. Kaikki seitsemän tuomaria arvioivat hänet sarjan parhaaksi. Sarjassa oli seitsemän kilpailijaa.

Stucki ei menestynyt yhtä hyvin. Hän sijoittui kahdeksanneksi men's classic physique -sarjassa, joka oli 179-senttisille ja sitä pidemmille urheilijoille. Sami Sairion voittamaan sarjaan osallistui 13 urheilijaa.

Lähelle äärirajoja

Kurola, 22, pui Suomen mestaruuden voitettuaan Instagram-tilillään, ettei hänen valmistautumisensa ollut helppo tai optimaalisin.

– Preppi tuli siis viimistä kolmea viikkoa lukuunottamatta vedettyä Amerikassa matkustellen, jossa paljon kivoja ja hyviä puolia, mutta jälkikäteen voi todeta että kyllä kotona on helpompi ja parempi, Kurola kirjoitti.

– Töitä sai puskea vähintäänkin tarpeeks ja ittensä sai vedättää aika äärirajoille, mutta loppujen lopuks tää kaikki makso itsensä takas ja toki parhaalla mahdollisella tavalla.

Stucki, 23, oli tyytyväinen kuntoonsa ja kahdeksanteen sijaansa. 

– Oma suoritus oli kunnon osalta paljon parempi mitä osasin ite edes toivoa. Sarja oli kaikkien aikojen kovatasosin Suomen historiassa ja taisin olla lavalla kevyin ja nuorin, niin olin sen takia odotukset jättäny sijotusten osalta aika vaatimattomaks, Stucki kirjoitti Instagramissa.

"Miettikää todella, todella tarkkaan"

Stucki ja Kurola tekivät joulukuussakin videolla selväksi, etteivät he kannusta ketään dopingin pariin ja suosittele sitä kellekään. Kaksikko huomautti terveydellisistä riskeistä. 

Terveyskirjaston sivuilla kerrotaan, että "anabolisten steroidien pitkäaikaiseen käyttöön liittyy fyysisiä ja psyykkisiä haittavaikutuksia, jotka vaihtelevat aknesta ja hedelmättömyydestä lisääntyneeseen sydän- ja verisuonitautien sekä äkkikuoleman riskiin".

Stucki sanoi, että jos nuoret ymmärtäisivät enemmän aineiden vaikutuksesta, "aika moni varmasti tulisi siihen lopputulokseen, että eihän minun ole oikeasti mitään järkeä alkaa käyttää mitään hormoneja, jos minä tykkään vain treenata".

– Oikeasti miettikää todella, todella tarkkaan ennen kuin teette mitään tyhmää, Stucki painotti.

Kurola ilmaisi haluavansa päästä Stuckin kanssa lajissa pidemmälle kuin naturaalina olisi mahdollista. Hän koki, että hänen oli jo vaikea kasvattaa lihaksikkuutta merkittävästi naturaalina, vaikka hän tekisi "kaiken täydellisesti". 

– Se lihasmassa on jo niin sanotusti rakennettu. Sen pystyy sanomaan esimerkiksi jo sillä, että silloin kun täytin 18 vuotta, painoin tismalleen saman verran kuin painan tänä päivänä 21-vuotiaana, vaikka olen treenannut aivan älyttömän kovaa ja koko ajan kehittynyt kuitenkin eteenpäin, Kurola sanoi joulukuussa.

Lue myös:

    Uusimmat