Tappouhkauksista ja työssä kokemastaan väkivallasta avautunut kauppias Marko Hoikkaniemi kertoo saaneensa runsaasti kannustusta ja positiivista palautetta julkisuuden myötä. Uutisointi on kuitenkin poikinut myös erikoisia yhteydenottoja. Muun muassa rikollisjengit ovat tarjonneet palveluksiaan kauppiaalle.
Hoikkaniemi aloitti Järvenpäässä kauppiaana tammikuussa. Työn mielekkyyttä ovat nakertaneet etenkin ärhäkkäät näpistelijät.
Kauppias on muun muassa uhattu tappaa useampaan otteeseen. Viime perjantaina hän sai nyrkistä puuttuessaan kaljavarkaiden puuhiin.
MTV Uutiset kertoi Hoikkaniemen kohtaamista ongelmista aiemmin tällä viikolla. Voit lukea artikkelin täältä.
Tapausta on ruodittu laajasti myös muissa tiedotusvälineissä. Mies kertoo, että julkisuus on poikinut runsaasti positiivista palautetta ja kannustusta. Se auttaa eteenpäin, sillä ajoittain jaksaminen on koetuksella.
– Enimmäkseen on tullut ihmisiltä hyvää palautetta. On toivottu, että emme lähtisi täältä pois.
– Se on ihmeellinen voima, kun ihmiset antavat palautetta. Se kantaa.
"Kaikennäköistä turvapalvelua on tarjottu"
Kannustusviestien lisäksi Hoikkaniemi on saanut erikoisempiakin yhteydenottoja.
Muun muassa eräät rikollisjärjestöt ovat lähestyneet häntä ja tarjoutuneet ”ojentamaan” näpistelijöitä. Myös laillisesti toimivat turvallisuusalan yritykset ovat haistaneet tilaisuuden markkinoida tuotteitaan.
– Kaikennäköistä turvapalvelua on tarjottu. Niin laillista kuin laitontakin, mutta me ei mihinkään sellaiseen lähdetä, Hoikkaniemi sanoo.
Hoikkaniemi kertoo, että järjestelyjä näpistelijöiden suitsimiseksi on jo tehty. Esimerkiksi olutpakkauksia on siirretty asiakkaiden ulottumattomiin, myyjän tiskin taakse.
Pahoinpitelijä asioi kaupassa tänäänkin
Myös porttikieltoja on jaettu. Ne ovat kuitenkin osoittautuneet tehottomiksi. Hoikkaniemen mukaan henkilö, joka häntä viime perjantaina löi, asioi kaupassa viimeksi tänään.
– Henkilö on tänäänkin käynyt kaupassa ja ihan sekaisin. Poliisin kanssa olen puhunut asiasta, kun tällä henkilöllä on porttikiellot. Poliisi vain sanoo, etteivät he voi tehdä mitään.
– Sinänsä tämä tilanne on vähän absurdi. Kyllä minä ymmärrän, että poliisi auttaa sen minkä voi, mutta yksinhän tässä todellisuudessa ollaan.
Silti Hoikkaniemellä riittää uskoa tulevaisuuteen – ja siihen, että sinnikkyys palkitaan.
– Yritän kuitenkin olla yrittäjänä myös vähän lapsellinen ja ajatella, että pitkässä juoksussa tämä voi olla hyväkin juttu. Kyllä minua kuitenkin pelottaa nuo kaverit, kun me ei asialle oikein voida mitään. Jotenkin tässä pitää puntaroida tätä.