Espoon Tapiolan siltaonnettomuus laittoi testiin parjatunkin Apotti-järjestelmän osan, joka on tarkoitettu suuronnettomuuksiin. Ohjelmiston kerrotaan toimineen hyvin.
Lääkintäpäällikkö Eero Hirvensalo kertoo MTV Uutisille, että Tapiolan onnettomuuden potilaiden hoito oli ensimmäinen kerta, kun Apotin suuronnettomuuksien hallintaa käytettiin ensimmäisen kerran tosipaikassa.
Suuronnettomuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa on osallisena paljon potilaita. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi 15 henkilöä. HUSin sairaaloihin tuotiin siltaonnettomuuden johdosta yhteensä 24 potilasta.
Lue myös: Espoon kaupunginjohtaja: Sillan romahdus tuli täytenä yllätyksenä – vastaavaa ei ole Suomessa aiemmin sattunut, sanoo Otkes
Hirvensalo kertoo, että toimintamallia on harjoiteltu sairaalassa. Nytkin tullut potilasmäärä olisi voitu hoitaa ilman suuronnettomuusmenettelyä, mutta se helpotti hänen mukaansa asioiden hoitoa.
– Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tämä tehtiin Siltasairaala-kompleksin kanssa, ja siinä mielessä nähtiin kyllä sen toimivuus, hän kertoo.
– Meillä oli hyvin tähän valmistautunut henkilökunta ja myös sairaalan käytössä ollut tilannekeskus, joka auttoi tässä toiminnassa erittäin hyvin, hän kehuu.
Hän kertoo menettelyn toimineen moitteetta.
10:37