MTV Uutiset seurasi tässä artikelissa Espoon siltaonnettomuuden tiedotustilaisuutta.
Onnettomuustutkintakeskus on tehnyt mittauksia onnettomuuspaikalla. Sillalla oli onnettomuuden tapahtuessa yhteensä 45 henkilöä, joista 39 oli koulun oppilaita ja 6 henkilökuntaa. Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan silta oli 4,5 metrin korkeudessa.
Pelastuslaitoksen edustajan mukaan onnettomuus tapahtui hieman ennen puoli kymmentä torstaina aamupäivällä. Onnettomuudessa on loukkaantunut kymmeniä yläkoululaisia ja yksi opettaja.
Päivystävä palomestari Kalle Ristola kertoo, että Kalasataman peruskoululaisten ryhmä oli opettajansa kanssa sillalla, kun silta romahti.
– Nämä loukkaantuneet oppilaat jäivät sen kävelysiltarakenteen päälle. Viereiseltä työmaalta toimittiin erittäin kiitettävästi ja autettiin näitä onnettomuuden uhreja niin kauan kuin viranomaiset ja ensihoito pääsivät paikalle, Ristola kertoo.
Ristola kertoo, että kukaan loukkaantuneista ei ollut välittömässä väärässä.
– Kaikki potilaat olivat oikeastaan siirrettävissä ilman sen ihmeempiä raivaustoimenpiteitä. Ongelma oli potilaiden määrä ja se, että tiestä tuli umpikuja, kun silta oli romahtanut siihen, Ristola sanoo.
Alueella olevat siltarakenteet tarkastettiin onnettomuuden jälkeen
Espoon kaupungin teknisen johtajan Olli Isotalon mukaan samalla alueella olevat siltarakenteet tarkastettiin onnettomuuden jälkeen. Siltoja ei asetettu käyttökieltoon.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen Hälytys-ja valvontasektorin johtaja Jussi Päivänsalo kertoo poliisin saaneen hälytyksen sortumatehtävästä. Päivänsalon mukaan tapahtumapaikalle lähti kolme poliisipartiota.
Päivänsalon mukaan tilanne onnettomuuspaikalla oli sekava poliisin saapuessa tapahtumapaikalle. Päivänsalo ei osannut sanoa, että millainen ennakkotieto poliisilla oli loukkaantuneiden määrästä.
Onnettomuudessa oli ylikoululaisia ja Päivänsalo saanoo, että lapsen pelastaminen on oma raskautensa kaikille pelastustyöntekijöille. Päivänsalo ei muista vastaavan tyyppistä onnettomuutta Länsi-uudenmaan alueelta.
Onnettomuudessa on syytä epäillä rikosta
Rikoskomisario Jyrki Kallio Länsi- Uudenmaan poliisista sanoo, että poliisi on tehnyt teknistä tutkintaa ja saanut jo jonkin verran tuloksia. Kallio ei osannut kertoa tarkemmin tuloksista. Poliisi alkaa nyt kartoittamaan loukkantuneita ja varsinainen esitutkinta alkaa Kallion mukaan huomenna.
Kallio ei osannut sanoa kuka on vastannut sillasta ja sen kunnosta. Poliisi selvittää kuka on ollut sillasta vastuussa ja sitä, että onko sillassa ollut puutteita.
Kallion mukaan onnettomuudessa on syytä epäillä rikosta. Tutkintanimikkeet ovat alkutietojen perusteella vaaran aiheuttaminen ja vamman tuottamus, Kallio sanoo.
Poliisi toivoo silminäkijöiden toimittavan tietoa ja esimerkiksi videomateriaalia onnettomuudesta osoitteeseen: vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi.
"Tapahtumapaikka ensihoidolle haastava"
Osastonylilääkäri ja Jorviin järjestämisalueen ensihoidosta vastaava lääkäri Heini Harve-Rytsälä kertoo, että hälytystoimiin oli riittävä valmius hälytyksen tapahtuessa.
– Ensimmäinen ensihoitoyksikkö sai hälytyksen kello 9.24, ja ensimmäinen yksikkö oli hälytyksestä kohteessa alle viidessä minuutissa, Harve-Rytsälä kertoo.
Jo ensimmäisen yksikön matkalla ollessa saatiin tietoon, että potilaita oli kymmenen, ja siksi hälytykseen lisättiin merkittävä määrä ambulansseja, lääkintähelikopteri ja kenttäjohtoyksikkö.
– Yhteensä hälytettiin koko tilanteen aikana paikalle 14 ambulanssia, ensihoidon kenttäjohtoyksikkö ja kolme ensihoitolääkäriä, Harve-Rytsälä sanoo.
– Tapahtumapaikka oli aika haastava ensihoidon kannalta, eli tämä oli hyvin ahdas tila, jossa oli paljon potilaita, Harve-Rytsälä toteaa.
Ensimmäisen potilaan kuljetus sairaalaan lähti jo kello 9.45 eli alle 20 minuuttia ambulanssin saapumisesta. Kaikkien ambulanssikuljetusta vaativien potilaiden kuljetus alkoi kello 10.50 mennessä.
– Eli varsinainen ensihoitotilanne paikan päällä kesti puolitoista tuntia, vaikka meillä oli näin iso määrä potilaita ja haastava ympäristö, jossa toimittiin, Harve-Rytsälä kiittelee.
"Olisi voinut käydä paljon pahemminkin"
HUS:in lääkintäpäällikkö Eero Hirvensalo kertoo, että kaikkien omaisten tavoittamisessa oli haasteita. Tällä hetkellä kaikki omaiset lienee kuitenkin jo tavoitettu.
Hoidot jatkuvat ja osa potilaista on vielä tutkimuksissa.
– Vaikutelma on, että kenelläkään ei todellakaan ole hengenhätää. Ottaen huomioon onnettomuuden laadun tässä olisi voinut käydä paljon pahemminkin, Hirvensalo sanoo.
"Koko potilasryhmä kuuluisi oikeastaan Lastensairaalalle"
Aamupäivällä Siltasairaalassa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että sairaalaan tuodut potilaat ovat olleet vuonna 2008 syntyneitä lapsia. Joidenkin vammat ovat vaatineet leikkaushoitoa.
Espoossa Tapiolassa on tänään romahtanut väliaikainen vaneripohjainen silta. Sillalla kävelleitä koululaisia on tippunut jopa viiden metrin korkeudesta asvaltille, ja 24 heistä on kuljetettu hoitoon 15 eri ambulanssilla neljään eri pääkaupunkiseudun sairaalaan.
Tilannetta johtaneen lääkintäpäällikkö Eero Hirvensalon mukaan päällä oli ensin suuronnettomuustila, mutta nyt se on purettu.
– Tämä asia tietysti järkyttää aika paljon erityisesti asianomaisia ja heidän omaisiaan, Hirvensalo sanoo.
Hirvensalon mukaan loukkaantuneet ovat vuonna 2008 syntyneitä nuoria.
– Tämä koko potilasryhmä oikeastaan kuuluisi Lastensairaalalle, mutta koska vammat ovat niin aikuistyyppisiä, tämä voidaan toteuttaa useassa sairaalassa, Hirvensalo kertoo.
Raajavammoja ja murtumia
Vammat ovat pääasiassa raajavammoja ja murtumia.
– Nilkka-, ranne- ja reisiluumurtumia. Ehkä mahdollisesti joku selkärankavamma, mutta asioita tutkitaan vielä, Hirvensalo kuvailee loukkaantumisia.
– Leikkaushoitoakin vaativia vammoja on ollut, Hirvensalo sanoo.
Hirvensalo arvioi, että ensimmäiset potilaat pääsevät kotiutumaan jo tänään.
Moni loukkaantuneista on ollut järkyttynyt ja sekava.
– Sellaista lievää onnettomuuden jälkeistä sekavuutta varmasti useammalla heistä on ollut.
10:37
Hirvensalon mukaan sillalla on ollut onnettomuuden tapahtuessa 45 ihmistä. Kaikki heistä eivät siis ole päätyneet sairaalahoitoon.
– Tämä on poikkeuksellinen tapaturma, ja tässä olisi ollut mahdollisuus aika vakaviinkin vammoihin, Hirvensalo toteaa.
Hirvensalon mukaan onnettomuuspotilaiden hoito ei ole juurikaan vaikuttanut Siltasairaalan kiireettömään toimintaan.
Kriisiapua tarjolla
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen sosiaali- ja kriisipäivystyksen johtava kriisityöntekijä Nina Vaahtera sanoo, että onnettomuuteen voidaan reagoida hyvin eri tavoin.
– Osa voimakkaammin, osa lievemmin, osa niin, ettei se ole juurikaan ulkoisesti havaittavissa. Voimakkaita tunteita ja ajatuksia saattaa herättää pelkästään se ajatus, mitä olisi voinut sattua ja tapahtua, Vaahtera kuvailee.
– Kalasataman koulun kanssa tehdään yhteistyötä ja oppilaille, heidän vanhemmilleen ja koulun henkilökunnalle on tarjolla kriisitukea.
Omaiset ja läheiset voivat olla yhteydessä Helsingin kriisipäivystykseen, johon on avattu kriisipuhelin. Numero on 09 310 44 222.
Kaikista Uudenmaan alueen sosiaali- ja kriisipäivystyksistä saa tarvittaessa apua.
– Pyrimme tavoittamaan kaikki onnettomuudessa olleet ja heidän läheiset, Vaahtera sanoo.