Nyt iskee pureva pakkanen! Etelään viikonvaihteessa jopa -10 astetta: "Niihin on hyvä valmistautua"

Jää
Brais Seara Fernandez/ARDEA/All Over Press
Julkaistu 20.12.2018 16:27

Meeri Männikkö

meeri.mannikko@mtv.fi

Myös Etelä-Suomessa saatetaan päästä kymmenen asteen pakkasiin viikonvaihteessa. Jouluaaton jälkeen sää kuitenkin näyttäisi lauhtuvan.

Viikon loppuvaiheessa idästä leviävä kylmä ilma saattaa päästä kurkottamaan paikoin myös etelään asti. Tämä voisi tarkoittaa  kymmenen asteen pakkasia.

– Se on hyvin pitkälti tuosta pilvipeitteen rakoilusta kiinni, mutta mahdollista se on, että ihan etelärannikollakin asti voidaan noita purevia pakkasia saada, että niihin on hyvä valmistautua, Forecan meteorologi Jenna Salminen kertoo.

Purevia pakkasia myös etelässä jouluaatoksi

Purevan pakkasen alue saattaa levitä etelään jo sunnuntaina. Etelärannikolla on mahdollista siis kokea jouluaattona kovempia pakkasia.

– Jouluaattonakin voi olla, että paikoin etelässä ollaan kymmenen asteen pakkasissa, Salminen toteaa.

Joulupäivänä mahdollisuus pureviin pakkasiin kuitenkin vähenee. Siinä vaiheessa lähestytään pikkupakkasia ja nollan asteen tuntumaa.

Lue myös: Tällainen on joulun sää! Meteorologi uskoo valkeaan jouluun, mutta sen jälkeen muuttuu: "Siinä on liikkuva elementti"

Jutun otsikkoa muokattu 20.12. kello 18.08.

Tuoreimmat aiheesta

Sää