Kolme jääkiekon Suomen mestaruutta peräkkäin voittaneen Tapparan taustayhtiö Tamhockey Oy teki kaudella 2023–24 reilun 200 000 euron tappion, mutta keskiviikkona tamperelaisseuralla oli kerrottavana hyviä talousuutisia.
– Tamhockeyn osakeanti onnistui erinomaisesti, ja entisestään hyvä omavaraisuutemme vahvistuu annin myötä yli 1,5 miljoonalla eurolla. Samalla saimme osakkeenomistajiemme joukkoon lisää osaamista, mikä yhdessä kertyneen puskurirahaston kanssa tukee Tapparan urheilullisen kilpailukyvyn ja liiketoiminnan kehittämistä jatkossa, toimitusjohtaja Mika Aro kertoi.
LUE MYÖS: Ässät sai huippu-uutisen
Tamhockeyn visiona on, että Tappara on jääkiekkourheilun arvostettu ja menestyvä edelläkävijä sekä Suomen arvokkain, kansainvälisen tason urheiluviihdebrändi.
– Tappara on pitkäjänteisesti kehittänyt toimintaansa ollakseen sekä urheilullisesti että taloudellisesti menestyvä seura, Aro paalutti.