Jalkapallon Kansallisen liigan häntäpäässä taisteleva FC Honka vaihtaa valmentajaa poikkeuksellisesti kauden kahden viimeisen viikon ajaksi, mutta ottaa hänet sen jälkeen takaisin.
Espoolaisseura tiedottaa, että loppukauden ajaksi päävalmentajan vastuun ottaa Abdi Mohamed ja valmentajan rooliin tulee Iiro Mäkinen. Tähän asti päävalmentajan tehtäviä Hongassa on hoitanut Omar Adlani. Hän jää siis kahdeksi viikoksi sivuun, mutta pesti jatkuu kauden jälkeen normaalisti.
Seuran tiedotteen mukaan muutoksilla halutaan tuoda pelillistä selkeyttä.
– Pitää saada joukkueessa oleva lukko avattua, Petri Harainen FC Hongasta kertoo MTV Urheilulle.
Adlanin tilanne on todella epätavallinen, mutta seuran mukaan hänen kanssaan on käyty rakentavat keskustelut.
Kuinka todennäköistä on, että hän palaa tehtäviinsä kahden viikon tauon jälkeen?
– Seuran puolelta lähdetään siitä, että hän on kahden viikon päästä jälleen päävalmentaja, Sarainen sanoo.
Adlani on toiminut Hongan edustusjoukkueen päävalmentajana vuodesta 2021 lähtien.
FC Honka on tällä hetkellä Kansallisen liigan haastajasarjassa neljäntenä, kun kaksi kierrosta on pelaamatta. Kolme haastajasarjan kuudesta joukkueesta putoaa kauden päätteeksi sarjaporrasta alemmaksi sarjauudistuksen myötä. Honka on sarjapaikkaan oikeuttavaa kolmatta sijaa tällä hetkellä yhden pisteen perässä. Kausi päättyy 18.10.