Pelicansia nöyryytettiin – Sami Kapaselta lohduton purkaus

4:23imgSami Kapanen jyrähti Pelicansin raskaista jäähyminuuteista: "Kaikki lässähti siihen"
Julkaistu 25.03.2025 22:48
Toimittajan kuva

Eetu Ikola

eetu.ikola@mtv.fi

@eetuikola

Pelicansin päävalmentaja Sami Kapanen asteli murheen murtamana ottelun jälkeiseen lehdistötilaisuuteen sen jälkeen, kun lahtelaisjoukkue oli kärsinyt nöyryyttävän 3–8-kotitappion Jukureille SM-liigan play out -sarjan kolmannessa ottelussa tiistaina.

Pelicansin turmaksi koitui sen suuri jäähymäärä ja Jukurien ylivoimatehokkuus. Lahtelaiset istuivat yhteensä Wyatt Kalynukin ison rangaistuksen lisäksi 13 kahden minuutin rangaistusta. Kaikki kahdeksan Jukurien maalia tulivatkin ylivoimalla.

Lue myös: Tämä ulosajo koitui Pelicansin kohtaloksi – nyt reagoi kurinpito

– Ei tuolla minuuttimäärällä alivoimaa pysty voittamaan, eikä pelaamaan kiekkoa. Tänään keskityimme joukkueena ihan epäolennaisiin asioihin. Kaikki lässähti siihen jäähyjen määrään. Meillä on edelleen aika paljon työnsarkaa henkisellä puolella, Kapanen jyrähti.

Sen jälkeen ääni kellossa muuttui lohduttomampaan sävyyn. Kapanen sanoi itse ottavansa vastuun siitä, ettei ole onnistunut käsittelemään joukkueen henkisiä haasteita paremmin ja valmistamaan heitä otteluun.

– Sanotaan näin, että tässä alkaa aika loppumaan, Kapanen jatkoi alakuloisena.

– Ne asiat mitkä tällä hetkellä mieltä painavat ja vaivaavat hidastavat meitä liikaa ja vievät väärään suuntaan. Tätä kautta kiekon pelaaminen on aika vaikeaa. Tuloksentekokyky on tällä hetkellä olematon, päävalmentaja harmitteli.

Lue myös: Jukurit iski peräti kahdeksan ylivoimamaalia – Pelicans täysin tuuliajolla

Lue myös: Pelicans-maskotin temppu oli liikaa – ajettiin ulos katsomosta

Kapanen komppasi Jukurien päävalmentaja Jonne Virtasen puheita siitä, että vain voitoilla ja tappioilla on lopulta merkitystä. Pelicans-luotsi ei kuitenkaan voinut olla alleviivaamatta sitä, miten tärkeä joukkueen olisi löytää syyt pahalle ololleen tulosten takaa samanlaisten jäähykatastrofien välttämiseksi.

– Meidän osallamme on katsottava sitä pelin rakennetta, tietynlaista pelaamista ja pelin kehittämistä. Se, että meillä ei ole ajatus riittävästi oikeissa asioissa tarkoittaa, että tuska kasvaa ja hermokontrolli pettää, Kapanen jatkoi.

– Joukkue on tällä hetkellä huonossa henkisessä tilanteessa ja tämän päiväinen kurittomuus... Tuomarilinja oli varmaan herkempi kuin edellisissä peleissä, mutta sekin olisi pitänyt huomata jo avauserässä miten mennään. Vaikka siitä keskusteltiin, niin emme päässeet hermokontrolliin ja tätä kautta jäähyjen määrä tekee vastustajan pelaamisen aika helpoksi.

Katso koko lehdistötilaisuus ylälaidan videolta.

Jukurit johtaa play out -sarjaa voitoin 2–1. Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran perjantaina Mikkelissä.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga