Nyt on viimeinen tilaisuus – Independent-lehti ilmestyi tänään viimeisen kerran paperilla

The Independent
Vuonna 1986 perustettu lehti siirtyy jatkossa kokonaan verkkoon.
Julkaistu 26.03.2016 08:56

MTV UUTISET - AFP - STT

Brittiläinen sanomalehti The Independent on tänään ilmestynyt viimeisen kerran painettuna versiona. Vuonna 1986 perustettu lehti siirtyy jatkossa kokonaan verkkoon.  

Independentillä oli parhaimmillaan yli 420 000 kappaleen levikki, mutta nykyään painetun version levikki on enää 40 000. Verkkolehdellä on ollut noin 70 miljoonaa kävijää kuukaudessa.

Lehden omistaja, venäläissyntyinen Evgeni Lebedev ilmoitti paperiversion lakkauttamisesta helmikuussa.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat