Nyt puhuu Esperi Caren hallituksen puheenjohtaja: "Emme ole kuunnelleet henkilöstöä ja olen siitä erityisen pahoillani"

9:14img
Huomenta Suomessa keskusteltiin tänään hoitolaitosten valvonnasta.
Julkaistu 29.01.2019 13:26
Toimittajan kuva

Joonas Lepistö

joonas.lepisto@mtv.fi

@LepistoJoonas

Hoivayhtiö Esperi Caren hallituksen puheenjohtaja kertoi MTV Uutisille, mitä yhtiö nyt aikoo tehdä, jotta vastaavia laatuongelmia ei jatkossa olisi. Henkilöstölle puheenjohtaja Harri-Pekka Kaukonen haluaa pahoitella tilannetta ja myöntää, että yhtiön fokus ei ole ollut laadussa eikä henkilökunnassa. 

– Me selvästi ei olla kuunneltu meidän henkilöviestejä riittävästi ja tartuttu niihin toimiin riittävällä tarmolla. Fokus on mennyt liikaa kasvun ja kannattavuuden parantamiseen suhteessa laatuun ja henkilöstöön, vaikka kaikkia yritetään tehdä, aloittaa Kaukonen. 

"Liikaa tapauksia, joissa on ollut poikkeamia"

Oletteko sitä mieltä, että henkilöstömitoitus on ollut aliresurssoitu?

– Meillä on valtaosassa yksiköitä henkilöstömitoitus koko ajan kunnossa, mutta meillä on ollut liikaa tapauksia, joissa on ollut poikkeamia. Se ei ole hyväksyttävää. 

Miksi henkilökunnan viestejä ei ole kuunneltu?

– Liiketoiminnan ohjaus ja fokus on ollut liian paljon kasvussa ja kannattamisen parantamisessa. Me ollaan pyritty toimimaan yhdessä kuntien kanssa sovittujen mitoitusten mukaan, ja oletettu, että sillä tavalla henkilöstöllä olisi edellytykset tehdä hyvää hoivaa ja asiakkaat saisivat sovittua hoivaa. Kaikilta osin tämä ei ole onnistunut.

Käynnissä kaikkia yksiköitä koskeva selvitystyö

Miten laadun riittämättömyys on käytännössä näkynyt teillä?

– Meillä on ollut mitoitusongelmia tietyissä yksiköissä ja lääkkeiden jakeluun liittyviä asioita. Laatupoikkeamia on ollut. Mutta tärkeämpää on se, että henkilöstöllämme on paljon näkemyksiä ja ideoita ja näkevät mahdollisia virheitä ja näitä viestejä ei ole riittävän tarmokkaasti otettu huomioon, mikä olisi mahdollistanut toiminnan jatkuvaa parantamista. 

Onko ongelma laaja?

– Olemme käynnistäneet selvitykset kaikissa yksiköissämme. Tuplavarmistamme, että mitoitukset ovat kunnossa ja käydään läpi laatuasiat kaikissa yksiköissämme. Selvitystyö on menossa.

Toimitusjohtaja lähti. Kuka tulee tilalle?

– Aikeissa on nimittää vt. toimitusjohtaja ja tiedotamme siitä heti, kun olemme valmiita sen kanssa. 

Ongelmista on tiedetty pitkään. Miksi olitte valmiita menemään näin pitkälle?

– Niin kuin sanoin, niin me ei kuunneltu riittävästi henkilöstön antamia viestejä ja käynnistetyt toimenpiteet eivät olleet riittäviä eivätkä riittävän nopeita.

Vahvuutta yksiköissä tarkoitus lisätä

Mitä konkreettisesti aiotte muuttaa toiminnassanne?

– Siellä on paljonkin asioita. Fokus on nyt se, että henkilöstömme työskentelyedellytykset ovat riittävät, että he pystyvät tekemään sitä hoivatyötä, mihin heidät on palkattu ja jota myöskin meidän sopimusten mukaan pitää tehdä. Puhutaan tuntityöläisten kanssa vakinaistamisasioista ja yksiköiden esimiesten mitoitusten muuttamisesta niin, että heidän työajastaan hallintoon allokoidaan 50 prosenttia ja sitä kautta lisätään vahvuutta yksiköissä. 

Kaukonen: Laatuyhtiöksi vielä pitkä matka

Mitä te lupaatte, millainen yhtiöstä tulee lähitulevaisuuden aikana?

– Lupaan sen, että teemme kaikkemme toiminnan parantamiseksi. Me emme ole kuunnelleet henkilöstöä ja olen siitä erityisen pahoillani. Tavoite on luonnollisesti se, että Esperinä pystymme tekemään laadukasta hoivatyötä. Että Esperi kykenisi ylpeästi olemaan laatuyhtiö – sinne meillä on vielä luonnollisesti pitkä matka. 

Sanotte, että olette keskittyneet kasvuun. Tulos näyttää kuitenkin tappiota. Mistä tämä kertoo?

– Se kertoo siitä, että minkälainen pääomarakenne meillä on ja myöskin siitä, että kasvuun tehdyt satsaukset ovat merkittäviä ja silloin se tulos, mikä siitä syntyy, on heikompi. 

Kaukonen omistajan verokytköksistä: En tunne niitä ensinnäkään

Yle uutisoi maanantaina, että omistajanne ICG pyörittää liki 30 miljardin eurojen omistuksia kymmenien veroparatiisiyhtiöiden kautta. Miten kommentoitte tätä?

– En halua pääomistajan yhtiörakennetta kommentoida. En tunne niitä ensinnäkään eikä se ole tehtäväni ottaa siihen kantaa.

Oletteko tietoinen tästä veroparatiisikytköksestä?

– Olen tietoinen siltä osin, mitä mediassa siitä on. Päivittäisessä hallitustyössä tärkeää se, että meillä on yhteinen agenda omistajan kanssa ja että se täyttää vastuullisen liiketoiminnan periaatteet. Valitettavasti emme ole kyenneet niitä kaikilta osin täyttämään.

Miten kommentoitte mediassa puhuttuja korkojärjestelyjänne?

– Siitä teidän on syytä keskustella omistajan kanssa. Mutta yleensä omistajasijoittajatyyppisissä keissessä on hyvin tyypillinen pääomarakenne, jossa on omaa pääomaa ja sitten pääomalainoja, joissa on korkeampi korko ja sitten pankkilainaa. Siinä suhteessa tämä ei poikkea muun tyyppisistä pääomasijoittajahommista ja yritysten pääomarakenteista.

"Teemme kaikkemme, jotta asiat saadaan paremmalle mallille"

Miten aiotte jatkossa välttää sen, että Valviran ei muun valvontayksikön ei tarvitsisi puuttua yksiköihinne?

– Ennen kaikkea meidän pitäisi päästä ennakoivaan laatutyöhön ja siinä meillä on selkeästi parantamista. Kyllä se niin on, että jos hommat on kunnossa, niin silloin viranomaisen on helppo valvoa. Meidän pitää tehdä se niin helpoksi kuin mahdollista.

Miten te hallituksen puheenjohtajana aiotte muuttaa omaa työtänne?

– Tulen työskentelemään paljon läheisemmin johdon kanssa ja sitä kautta varmistamaan ja tukemaan sen, että toimenpiteet ja johtamisen ja kulttuurin muutos saadaan vietyä käytäntöön. Lupaan sen, että hallituksessa teemme kaikkemme, jotta asiat saadaan paremmalle mallille.

Tuoreimmat aiheesta

Esperi Care