Nyt se on jo varmaa: Nuorilta Leijonilta historian surkein saldo MM-kisoissa

Kristian Vesalainen
Turpaan tulee oikealta ja vasemmalta.Lehtikuva
Julkaistu 30.12.2016 06:26
Toimittajan kuva

Kasperi Kunnas

kasperi.kunnas@mtv.fi

@kaustoFI

Nuorilla Leijonilla on teoriassa yhä mahdollisuus vaikka maailmanmestaruuteen, mutta yksi asia on jo nyt varmaa: Suomi ei ole koskaan pelannut tuloksellisesti yhtä huonosti MM-kisojen alkulohkossa.

Neljä ottelua, nolla voittoa, nolla pistettä. Näin huonoa saldoa Suomella ei ole koskaan ollut nuorten MM-kisoissa. Edes voitto alkulohkon päätöspelistä Sveitsiä vastaan ei riitä nostamaan suoritusta pois historialliselta jumbosijalta.

Suomi on nuorten MM-kisoissa ollut huonoimmillaan seitsemäs. Nyt siihenkin on uhkana tulla muutos, jos edessä ovat karsinnat. Voittaessaan Suomi olisi yhdeksäs – ja hävitessään kymmenes, mikä tarkoittaisi myös putoamista B-sarjaan.

Ennen tätä vuotta Nuorten Leijonien surkein esitys alkulohkossa nähtiin vuonna 2009, kun sarjataulukosta löytyi kaksi tappiota, yksi voitto ja yksi rankkaritappio. Silloinkin joukkueen päävalmentajana oli Jukka Rautakorpi.

Tuoreimmat aiheesta

Leijonat