Yhdysvallat on virallisesti vahvistanut YK:lle vetäytyvänsä Maailman terveysjärjestöstä WHO:sta, kertoo muun muassa demokraatteja edustava senaattori Bob Menendez Twitterissä.
Ulkoministeriön tiedottajan mukaan Yhdysvallat on ilmoittanut YK:n pääsihteerille Antonio Guterresille, että Yhdysvallat lähtee WHO:sta 6. heinäkuuta 2021. Yhdysvallat on WHO:n suurin rahoittaja.
Guterresin tiedottaja Stephane Dujarric vahvisti Yhdysvaltain jättäneen vetäytymistä koskevan ilmoituksen.
Lue myös: Miksi presidentti Trump yhtäkkiä päätti keskeyttää WHO:n rahoituksen? MTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen: "Hänellä on tarve löytää syntipukki"
Trump: WHO on Kiinan talutusnuorassa
Presidentti Donald Trump on syyttänyt WHO:ta liian läheisistä suhteista Kiinan. Trumpin mukaan WHO on Kiinan talutusnuorassa eikä ole tehnyt tarpeeksi koronaviruspandemian ehkäisemiseksi.
Joidenkin arvostelijoiden mielestä Trump pyrkii WHO:n arvostelulla kääntämään huomion pois siitä, miten hän on hoitanut pandemiaa Yhdysvalloissa.
Yhdysvalloissa molempien puolueiden lainsäätäjät ovat pitkään viitanneet WHO:n ongelmiin, mutta monet heistä ovat myös tuominneet Trumpin päätöksen vetäytyä järjestöstä maailmanlaajuisen pandemian aikana, kertoo CNN.