Brittitähti on sanonut viimeisen sanansa, No Time to Die jää hänen viimeiseksi Bondiksi.
Daniel Craigin, 51, vetäytymistä legendaarisen James Bondin kengistä ei voi pitää yllätyksenä. Jo neljä vuotta sitten näyttelijätähti kommentoi Time Out -lehdelle mieluummin leikkaavansa ranteensa auki kuin uusivansa vielä roolinsa 007-agenttina.
Craig totesi myös, että ainoa syy Bondiksi palaamiseen olisi raha. Ja raha näemmä puhui, sillä Craig nähdään viidennen ja viimeisen kerran Bondina ensi vuonna ensi-iltansa saavassa 25. Bondissa, No Time to Die.
LUE MYÖS: Bond-pahiksena esiintyvällä Oscar-voittajalla oli yksi vaatimus rooliaan varten
The Late Show with Stephen Colbert -keskusteluohjelmassa Craig kertoi jättävänsä Bondin lopullisesti taakseen. Jo aikaisemmin supertähti kertoi saksalaiselle Express-sivustolle, että on jonkun muun vuoro astua Bondin kenkiin. Se kuka roolin lopulta nappaa, on vielä mysteeri.
Huhujen mukaan englantilaisesta Idris Elbasta (Avengers: Infinity War), 47, tulisi ensimmäinen tummaihoinen James Bond. Elba on itse tyrmännyt huhut.
Daniel Craig on kuitenkin myös kiitollinen ikonisesta roolistaan. Vuonna 2015 Graig kommentoi roolin tuomia uusia mahdollisuuksia.
– Bond muutti työtilanteeni uskomattomalla tavalla. Voin tehdä monia asioita.
Englantilaishurmuri nähdään seuraavan kerran valkokankaalla Veitset esiin -elokuvassa, joka saa Suomen ensi-iltansa tämän viikon perjantaina.
Lähteet: The Huffington Post, Express