Ohjaaja ja tuottaja Jarmo Jääskeläinen on kuollut

LK Jarmo Jääskeläinen
Lehtikuva
Julkaistu 02.01.2022 15:29

MTV UUTISET - STT

Ohjaaja ja tuottaja, professori Jarmo Jääskeläinen on kuollut 84-vuotiaana. Jääskeläisen kuolemasta kerrottiin STT:lle hänen lähipiiristään.

Jääskeläinen tunnettiin muun muassa TV2:n Dokumenttiprojekti-hankkeen perustajana ja tuottajana. Koti- ja ulkomaisia dokumenttielokuvia esittelevä Dokumenttiprojekti alkoi vuonna 1990.

Vuonna 1937 Viipurissa syntynyt Jääskeläinen teki pitkän uran Yleisradiossa toimittajana, kirjeenvaihtajana, ohjaajana ja kouluttajana. Elokuvaa hän opiskeli muun muassa tunnetussa Lodzin elokuvakoulussa Puolassa. Monet hänen omista dokumenteistaan käsittelevät juuri Puolaa 1970- ja 1980-luvuilla.

Jääskeläinen sai Kultainen Venla -elämäntyöpalkinnon vuonna 2011 ja professorin arvonimen vuonna 1998. Hänelle myönnettiin lisäksi muun muassa Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPointin ensimmäinen Apollo-palkinto vuonna 2006 ja Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto vuonna 1979. 

Tuoreimmat aiheesta

Kuolleet