Komisario Palmu -ohjaaja Matti Kassila loi menestyksekkään uran – näistä hänet muistetaan

kollaasi
Elokuvaohjaaja Matti Kassila on kuollut 94-vuotiaanacom.pic. / Markku Ojala / All Over Press
Julkaistu 14.12.2018 10:34
Toimittajan kuva

Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Elokuvaohjaaja Matti Kassila on kuollut 94-vuotiaana.

Perjantaina 14. joulukuuta uutisoitiin, että elokuvaohjaaja Matti Kassila on kuollut 94-vuotiaana. Hänet tunnettiin erityisesti Komisario Palmu -elokuvien ohjaajana. 

Kassilan pitkä ja monipuolinen ura elokuvataiteen parissa alkoi 1940-luvulla T.J. Särkän johtamassa Suomen Fimiteollisuus -yhtiössä. Ohjaajan ensimmäinen elokuva Isäntä soittaa hanuria ilmestyi vuonna 1949. 

Kassilan yhteydessä ensimmäisenä yleensä mainitaan Komisario Palmu -filmatisoinnit, joiden arvo suomalaisten elokuvien joukossa tunnustetaan varauksetta. Ensimmäinen Komisario Palmu -elokuva ilmestyi vuonna 1960.

matti kassila (5)

Matti Kassila voitti uransa aikana seitsemän Jussia ja betoni-Jussin elämäntyöstään.

Fiktiivisten ohjaustöidensä lisäksi Matti Kassila teki myös lukuisia dokumentteja sekä näytelmäohjauksia ja kirjoja. Erilaisten töidensä kautta Kassila on ollut merkittävä suomalainen elokuvavaikuttaja, jonka näkemys elokuvataiteen kehittämisestä osoittautui tarkaksi ja johdonmukaiseksi.

Komisario Palmu -elokuvien lisäksi Kassilan tunnettuja töitä ovat muun muassa Sininen viikko ja Radio tekee murron.

Elokuvaohjaajana ja kulttuurivaikuttajana Kassila näki elokuvamaailman muuttuvan moneen kertaan, mutta hän onnistui itsekin muuttumaan ajan mukana. 

Kassila palkittiin uransa aikana monilla erilaisilla tunnustuksilla. Ohjaaja sai elokuvistaan seitsemän Jussi-palkintoa, ja vuonna 2011 hänelle myönnettiin elämäntyöstään betoni-Jussi.

Vuonna 1995 Kassilalle myönnettiin Pro Finlandia -mitali työstään ja vuonna 2008 Elokuvataiteen valtionpalkinto. 

Tuoreimmat aiheesta

Matti Kassila