Ohjastajan henkistä kanttia koeteltiin – ”Meinasin hermostua”

Jarmo Saarela ravit
Jarmo Saarelan leppoisuus kaikkosi Seinäjoen Toto4-kierroksen päätöskohteen viipyessä.Suomen Hippos/Irina Keinänen
Julkaistu 29.02.2016 22:03
Toimittajan kuva

Sonja Julkunen

@sonjajul

Seinäjoen Toto4-kierroksella 50 000 euron bonuksella höystetyn voittopotin kohtalo ratkesi pitkän kaavan mukaan.

Päätöskohteessa täysosuman iski rivin ainoa yllättäjä. Myrskyn Tuuli sai kyytiinsä ensimmäistä kertaa Jarmo Saarelan, joka debytoi Marika Pääkkösen silmäterän ohjaksissa.

– Oikein vahvan ja ravurin tuntuinen menijä, joka varmasti parantaa kunhan saa kilpailemisen ideasta paremmin kiinni, Saarela kommentoi uutta tuttavuuttaan.

Valjakon yhteisen debyytin tuloksena oli komea keulavoitto, jota tosin jouduttiin odottelemaan. Tasoitusajo uusittiin kahdesti, eikä voltteihin uudelleenkerääntyminen tapahtunut silmänräpäyksessä.

– Hevonen käyttäytyi hyvin, mutta mies meinasi hermostua odottelemiseen, Saarela paljasti.

Lähdön suosikki oli Liisan Tulilintu, joka esiteltiin tänään nettisivuillamme. Se ei kuitenkaan malttanut ravata ainoallakaan lähtöyrityksellä, ja tuomioksi tuli hylkäys liioista laukoista.

Seinäjoen Toto4-illan ohjastajanimi oli kaksoisvoittaja Hannu Hietanen. Hän onnistui taiteilemaan vinossa juosseen Lemon Breezerin ja loppusuoralla ravinsa hukanneen Apassionatan maaliin selkeällä voittomarginaalilla.

Oikea Toto4-rivi, Seinäjoki 29.2.2016

8 Lemon Breezer

1 Apassionata

14 New Sunshine

2 Myrskyn Tuuli

Voitto-osuus 324,60 euroa

MTV:n ravivihjeistä sekä suuri Toto4-systeemi että Päivän Duo osuivat komeasti!

Yhteensä Antti Pylkkäsen laatimat mallisysteemit maksoivat 119,20 euroa ja palauttivat 546,50 euroa. Niinpä puhdasta voittoa tuli Toto4-illasta 427,30 euroa!

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu