Vantaan sellimurhan oikeuskäsittelyssä riehuneen syytetyn vihan kohteena oli ilmeisesti kanssasyytetty, poliisi arveli tänään.
Murhasta syytetään 19- ja 23-vuotiaita miehiä. Tänään alkanut käsittely Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa jouduttiin keskeyttämään hetkeksi, kun 23-vuotias syytetty nousi paikaltaan ja vaikutti yrittävän hyökätä jonkun kimppuun. Hänen taltuttamiseensa tarvittiin useita vartijoita ja poliiseja.
Lue myös: Kommentti: Käsittämättömän julman vankilamurhan käsittely sai käsittämättömän alun oikeudessa – miten syytetty sai veitsen oikeussaliin?
”Se on ilmeisesti jokin muovinen vankilaesine”
Miehellä oli kädessään muovinen, veistä muistuttava esine. Rikoskomisario Mikko Minkkinen Itä-Uudenmaan poliisista kertoi, ettei ole vielä nähnyt esinettä eikä siksi osaa arvioida sen mahdollista vaarallisuutta.
– Se on ilmeisesti jokin muovinen vankilaesine, mistä on tehty tällainen veitsentyyppinen asia, Minkkinen sanoi.
Selvittelyssä on myös edelleen se, miten mies sai salakuljetettua esineen käräjäsaliin. Minkkisen mukaan yksi mahdollisuus on, että mies oli piilottanut sen kenkäänsä.
– Hänet on tarkastettu ennen istuntoa, mutta käsitykseni mukaan kengät oli tuotu jostain muualta hänelle.
Mies raudoitettiin käsittelyn jatkamiseksi
Oikeuden istuntoihin osallistuvat vangit turvatarkastetaan vankilassa ennen kuljetusta oikeuteen. 23-vuotiasta syytettyä on säilytetty Riihimäen vankilassa, ja hänet tuotiin sieltä Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen tiistaiaamuna.
Riihimäen vankilan johtajan Susanna Schugk-Laulumaan mukaan Riihimäen vankilan vankien kuljettaminen on yleensä vankilan oman henkilökunnan vastuulla. Tässä tapauksessa vankia oli hänen mukaansa saattamassa kolme vartijaa.
– Se, mikä ja mistä esine on ja missä vaiheessa (vangille tullut), mitä siinä on tapahtunut ja keneen se on ollut tarkoitus kohdistaa, niin nehän ovat sitten tietenkin poliisin tutkittavia asioita, hän sanoi.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden laamanni ja yksi jutun tuomareista Timo Heikkinen sanoi, että jos jokin virhe on tapahtunut, se on tapahtunut vankilassa tai poliisissa.
– Totta kai tämä on asiakasturvallisuusasia ja tätä lähdetään selvittämään, hän sanoi.
Jutun tuomarit eivät itse ehtineet huomata miehen kädessä ollutta esinettä nopeasti edenneessä tilanteessa. He eivät myöskään tuoreeltaan olleet saaneet asiasta tietoa salissa olleilta poliiseilta, vaan tapahtunut valkeni heille vasta median kysyessä siitä.
Ennen välikohtausta valokuvaajat olivat ottaneet kuvia 23-vuotiaasta syytetystä, jolloin hän elehti voimakkaasti käsillään. Mies oli myös peittänyt kasvonsa mustalla huivilla silmiä lukuun ottamatta.
Välikohtauksen takia käräjäsali tyhjennettiin hetkeksi yleisöstä ja mediasta. Sen jälkeen käsittelyä jatkettiin niin, että mies oli raudoitettuna kädet selän takana.
Syyttäjät: 19-vuotias sai 23-vuotiaan samaan matkaselliin vartijalta pyytämällä
Syyttäjien haastehakemuksesta ilmenee uusia tietoja tapahtumien kulusta tammikuussa Vantaan vankilassa.
Syyttäjien mukaan syytetyt eivät alkuun olleet samassa matkasellissä. Matkaselleissä majoitetaan tilapäisesti esimerkiksi käräjäoikeuteen tai toiseen vankilaan matkalla olevia vankeja.
Tapahtumat saivat alkunsa, kun 19-vuotias syytetty ja uhri, parikymppinen mies, saapuivat matkaselliin maanantaina 24. tammikuuta illalla samalla kuljetuksella. Syyttäjien mukaan tiistain puolella 19-vuotias teippasi sellissä olleen vartijakutsupainikkeen mikrofonin ja aloitti väkivallan.
Mies pakotti uhrin väkivalloin vastaamaan kysymyksiin, jotka liittyivät miehen käsitykseen siitä, että uhri oli tuomittu alaikäiseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta, syytteessä sanotaan.
STT:n tietojen mukaan uhri oli tuomittu muun muassa törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä. Syyttäjien mukaan 19-vuotias syytetty tiesi tästä jollain tavoin, mutta luuli, että miehen uhri oli ollut todellista nuorempi lapsi.
Syyttäjien mukaan keskiviikkoiltapäivänä mies pyysi vankilan vartijalta, että saisi tuntemansa 23-vuotiaan miehen siirtymään samaan matkaselliin. Hän kertoi myös 23-vuotiaalle käsityksensä siitä, että uhri suorittaa tuomiota lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista, syyttäjät sanovat.
Lue myös: Video: Uhkaava välikohtaus Vantaan käräjäoikeudessa – sellimurhasta syytetty ärsyyntyi kuvaajista, nousi penkiltä ja yritti hyökätä
Uhrin väitettiin tappaneen itsensä
Syyttäjien haastehakemuksen perusteella miehet kohdistivat uhriin kidutuksenomaista väkivaltaa ja nöyryyttivät tätä noin kahden vuorokauden ajan. Murhan lisäksi miehiä syytetään uhrin törkeistä raiskauksista, jotka tapahtuivat matkasellin wc-tiloissa.
Syyttäjien mukaan toiseen törkeistä raiskauksista osallistui myös tuntemattomaksi jäänyt kolmas vanki, joka ei ollut samassa matkasellissä uhrin ja syytettyjen kanssa. Syyttäjän käsityksen mukaan vangit voivat ainakin päiväsaikaan liikkua sellien välillä.
Lopulta miehet syyttäjien mukaan käskivät uhria kirjoittamaan itsemurhaviestin ja hänelle annettiin partahöylänterä, jolla 19-vuotias käski uhria viiltämään ranteensa auki. Syyttäjien mukaan myös 19-vuotias viilteli uhria terällä.
Lopulta 19-vuotias otti syyttäjien mukaan muovipussin ja vankilahousuistaan irrottamansa narun, laittoi muovipussin uhrin päähän ja narun kaulaan ja lisäksi kuristi tätä käsillä kaulasta. Syyttäjien mukaan 23-vuotias piti uhria kiinni, kunnes tämä kuoli.
Torstaiaamuna 19-vuotias syytetty ilmoitti vartijoille, että uhri oli tappanut itsensä.
– Asianomistaja on ollut lamaantunut, alistunut ja puolustuskyvytön koko teon ajan häneen kohdistetun voimakkaan ja nöyryyttävän väkivallan vuoksi – teko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä ottaen huomioon teko-olosuhteet suljetussa tilassa, tekijöiden lukumäärä sekä se, että asianomistaja ei ole käytöksellään antanut teolle mitään syytä, syyttäjien haastehakemuksessa sanotaan.
Molemmat kiistävät murhasyytteen, toinen myöntää tapon
Molemmat syytetyistä kiistävät murhasyytteen. 19-vuotias myöntää laittaneensa muovipussin uhrin päähän ja kuristaneensa tätä vankilahousujensa narulla. Hän katsoo syyllistyneensä tappoon.
23-vuotias kiistää täysin osallistuneensa uhrin kuolemaan. Hän myöntää osan syytteen väkivaltaisuuksista ja katsoo syyllistyneensä törkeään pahoinpitelyyn. Törkeät raiskaukset molemmat kiistävät.
Syyttäjät pyytävät, että molemmille syytetyille tehdään mielentilatutkimus.
Sellissä oli myös kolme muuta miestä, joita kuullaan asiassa todistajina. Poliisi on aiemmin kertonut, että he eivät mahdollisesti uskaltaneet kertoa väkivallasta vankilan henkilökunnalle. Poliisin mukaan myös uhrilla olisi ollut mahdollisuus kertoa kokemastaan väkivallasta vankilan henkilökunnalle esimerkiksi ruokailujen tai ulkoilun aikana. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.
Lue myös: Parikymppinen kuoli raakaan väkivaltaan Vantaan vankilassa – sellimurhan käsittely alkaa
Vantaan vankilassa turvallisuustoimia tehostettu
Jostain syystä vankilan henkilökunta ei myöskään huomannut väkivaltaa itse. Vankilan toiminnasta on aloitettu oma esitutkintansa, mutta poliisi ei ole kertonut, mitä rikosnimikkeitä siinä epäillään tai ketkä ovat epäillyn asemassa.
Vantaan vankilan johtajan Tommi Saarisen mukaan vankilan turvallisuutta on tehostettu tapahtuneen jälkeen. Esimerkiksi vankien riskiarviointia on tehostettu ja ilta- ja yöaikaisen henkilökunnan toimintaa sekä reittiä valvontakierroksilla on täsmennetty.
Lisäksi vankilan matkaselliosastoa on laajennettu ja sinne on rakennettu yksittäisasumiseen sopiva toinen osasto.
– Sinne voidaan majoittaa henkilö, josta on selvinnyt turvallisuusuhka tai joka itse tuo turvallisuusuhan esille, Saarinen sanoo.
Hän vahvistaa, että vangit voivat matkaselliosastolla pyytää samaan selliin tuttua vankia.
– Jos löytyy tällainen tuttu vanki ja ei ole mitään sellaista erityistä, miksi ei voisi asua samassa sellissä, niin on se mahdollista, hän sanoi.
Molemmilla aiempaa väkivaltarikoshistoriaa
Molemmat syytetyt miehet on viime vuonna tuomittu henkirikoksen yrityksistä vankeuteen Helsingin käräjäoikeudessa.
Toinen heistä tuomittiin muun muassa murhan yrityksestä 10,5 vuoden vankeuteen. Oikeuden mukaan mies oli puukottanut uhria useita kertoja sekä ampunut aseella tätä kohti.
Käräjätuomiosta on valitettu hovioikeuteen, joten se ei ole lainvoimainen.
Toinen miehistä tuomittiin isänsä tapon yrityksestä kolmen ja puolen vuoden vankeuteen. Hän oli iskenyt isäänsä kerran veitsellä selkään. Tuomio on lainvoimainen.