Käräjäoikeus piti sellimurhaa poikkeuksellisen raakana. Uhri kuoli useiden päivien aikana tapahtuneen runsaan väkivallan seurauksena.
Helsingin hovioikeus aloittaa tänään vuonna 2022 Vantaan vankilassa tapahtuneen sellimurhan käsittelyn.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi 20.4.2023 tuolloin 20- ja 24-vuotiaat miehet Vantaan sellimurhasta elinkautisiin vankeusrangaistuksiin. Heistä nuorempi, Abshir Diini Muye veti valituksensa pois ja tyytyi tuomioonsa.
Hovioikeus käsittelee asiasta tuomituista vanhemman, Perttu Oskari Pyynösen, osalta. MTV Uutiset seurasi oikeudenkäyntiä tässä artikkelissa. Istunto alkoi noin kello 9.15.
Elinkautistuomiot antanut käräjäoikeus totesi molempien miesten kohdistaneen Vantaan vankilan matkasellissä uhriin pitkäkestoista ja monimuotoista väkivaltaa. Miehet tuomittiin myös uhriin kohdistuneesta törkeästä raiskauksesta.
Oikeuden mukaan väkivallan alkuperäisenä motiivina oli erheellinen tieto siitä, että uhri olisi syyllistynyt lapsen raiskaamiseen. Molempien katsottiin olleen syyntakeisia teon aikaan.
Pyynönen herätti laajaa huomiota myös oikeudenkäynnin aikana, sillä hänen onnistui tuoda oikeussaliin muovinen, veitsenkaltainen esine. Oikeudenkäynti keskeytettiin heti sen alettua, kun Pyynönen nousi seisomaan ja vaikutti yrittävän hyökätä jonkun kimppuun esine kädessään.
11.01.
MTV Uutiset päättää seurannan tältä päivältä, sillä suurin osa päivän sisällöstä ei ole julkista.
10.55
Seuraavaksi oikeus pitää jaloittelutauon, jonka jälkeen ryhdytään käsittelemään kirjallisia todisteita. Ensin niitä käsitellään suljetuin ovin, kuten myös suurinta osaa muita päivän aikana käsiteltäviä asioita. Julkista käsittelyssä on enää lähinnä poliisin rikosteknisen laboratorion lausunnot. Myös uhrin äitiä kuullaan suljetuin ovin.
10.52
Pyynönen on kiistänyt osallistuneensa uhrin kuolemaan johtaneeseen tapahtumaan. Puolustuksen mukaan syynä on ollut Muyen raivonpuuskasta johtunut teko, kun taas Pyynönen on ollut väsynyt ja halunnut levätä. Tästä syystä kuolemaan johtanut teko on puolustuksen mukaan erillinen asia, johon ei ole sisältynyt vakaata harkintaa.
10.51
Puolustuksen mukaan Pyynönen piti ajatusta siitä, että uhrin väitettäisiin tehneen itsemurha, aivan järjettömänä. Kuolemaan johtanut väkivalta on ollut vakavaa, mutta puolustuksen käsityksen mukaan siitä aiheutuneet vammat eivät ole olleet sellaisia, jotka olisivat voineet aiheuttaa uhrin kuoleman.
10.50
Puolustuksen mukaan Muye järjesti Pyynösen siirtämisen selliin numero 14. Heillä oli yhteisiä tuttavia ja siirron motiivi liittyi puolustuksen mukaan siihen, ei väkivallan tekemiseen uhrille.
Puolustuksen mukaan Muye kertoi Pyynöselle virheellisen tiedon uhrin tekemästä seksuaalirikoksesta, eikä uhri itsekään oikaissut tietoa. Tämä sai Pyynösen kimpaantumaan, puolustus sanoo.
Puolustus kertoo, ettei Pyynösen ollut tarkoitus tappaa uhria, vaan antaa tälle opetus. Puolustus toteaa myös, että seksuaalirikoksen tehneisiin suhtaudutaan vankien keskuudessa yleisestikin näin.
Taustaseikoilla voi olla merkitystä sen arvioinnissa, onko teko tehty vakaasti harkiten vai pikaistuksissa, puolustus sanoo.
10.45
Pyynösen puolustus nostaa esiin, että Pyynönen sijoitettiin aluksi selliin numero 11. Jo Vantaalle tullessaan hän oli ahdistunut vankilaoloistaan Riihimäen vankilassa, jonne hänet siirrettiin vastoin tahtoaan.
Tuolloin tulossa ollut hovioikeuskäsittely ja aika matkasellissä ovat olleet hänelle hyvin stressaavaa ja kuormittanut häntä kovasti. Puolustuksen mukaan Pyynöselle ei ollut annettu mukaan hänen tarvitsemaansa lääkitystä.
10.40
Nyt vuorossa on uhrin omaisten asiaesittely. Heidän avustajansa mukaan teko on edennyt niin kuin syyttäjä esittää, eikä Pyynönen ole tekojen aikana esittänyt muuta kuin hyväksyntää niille.
10.35
Syyttäjän mukaan puolustus esittää, että matkasellin tapahtumissa olisi kyse kahdesta eri rikoksesta: pahoinpitelystä ja henkirikoksesta, jotka olisivat siis erillisiä tekoja. Syyttäjä on sitä mieltä, että kyse on yhdestä pitkään jatkuneesta ja jatkuvasti raaistuneesta teosta.
Teon kuluessa tekijöille on muodustunut vakaa harkinta siitä, että he haluavat ja aikovat surmata uhrin, syyttäjä sanoo. Syyttäjän mukaan väkivalta on ollut niin vakavaa ja voimakasta, että uhri olisi voinut menehtyä jo paljon aikaisemminkin. Lisäksi hän olisi todennäköisesti menehtynyt palovammojen aiheuttamaan tulehdustilaan, ellei häntä olisi tukehdutettu muovipussilla.
10.34
Syyttäjä toteaa, että kaksikko uhkaili sellissä olleita todistajia. Pyynönen teki muun muassa kurkunleikkauseleen. Syyttäjä nostaa esiin myös Pyynösen käräjäoikeuden istunnossa tekemän, Myueen kohdistuneen hyökkäyksen.
10.33
Etäyhteydellä istuntoon osallistuva Pyynönen kuuntelee syyttäjän asiaesittelyä melko ilmeettömänä, välillä suupieliään nostellen. Hän pitää käsiään takkinsa taskuissa. Huppu ja aurinkolasit ovat edelleen päässä.
10.32
Aamulla Muye ilmoitti vartijoille, että uhri on tehnyt itsemurhan. Aluksi kaikkia sellissä olleita epäiltiin rikoksesta, mutta pian kävi selväksi, keiden tekojen seurauksena uhri kuoli.
10.29
Myöhemmin illalla sellissä kävi kaksi vartijaa, koska Muye pyysi vartijoita tuomaan vessapaperia. Muut sellissä olleet miettivät, miten voisivat kertoa vartijoille siitä, mitä sellissä tapahtuu.
Melko pian vartijoiden käynnin jälkeen Muye irrotti vankilahousujen vyötäröltä kuminauhan, etsi sellistä muovipussin ja käski uhrin rukoilemaan. Samalla Muye ilmoitti, että uhri tulee kuolemaan.
Muye meni penkin päälle ja Pyynönen on ollut uhrin sängyn jalkopäässä. Syyttäjän mukaan he tukehduttivat uhrin yhdessä. Tätä kesti syyttäjän mukaan niin monta minuuttia, ettei uhri enää liikkunut. Muovipussia pidettiin uhrin päässä vielä liikkumisen päättymisen jälkeenkin.
Teossa käytettyä muovipussia ei koskaan löytynyt.
10.27
Tilanne eteni niin, että Muye antoi uhrille partahöylän teriä. Uhri oli kerrossängyn yläsängyssä, jossa hänen käskettiin viiltämään ranteensa auki, minkä hän myös teki. Viillot eivät kuitenkaan olleet riittävän syviä, joten Muye syvensi niitä muovisella veitsellä.
Tämän jälkeen uhri käskettiin makaamaan sänkyynsä. Molemmat tekijät kysyivät uhrilta, onko "koira vielä hereillä", jolloin asianomistaja kertoi, ettei ole vielä kuollut.
Syyttäjän mukaan on ollut täysin sattumanvaraista, ettei uhri kuollut ranteisiin tehtyihin syviin viiltoihin.
10.25
Väkivalta jatkui iltaan asti. Kun uhri oli vielä illalla hengissä Muye vaati uhria kirjoittamaan itsemurhaviestin. Syyttäjän mukaan molemmat tekijät olivat tässä mukana. Syyttäjän mukaan Pyynönen vartioi sellin hätäkutsupainiketta, jotta muut sellissä olevat eivät voi kutsua apua.
10.23
Matkasellin pienessä WC-tilassa tapahtui myös WC-harjalla tehty törkeä raiskaus. Tuntemattomaksi jäänyt henkilö aloitti teon ja Pyynönen jatkoi sitä. Teon motiivi oli "raiskaajan raiskaaminen", syyttäjä sanoo.
Tämä teko on kiistetty ja yksi hovioikeudessa käsiteltävistä riitaisista seikoista. Kysymyksinä on, että onko teko tapahtunut ja jos on, onko kyse raiskausrikoksesta vai pahoinpitelyrikoksesta. Syyttäjän näkemyksen mukaan kyse on raiskauksesta.
10.19
Ensin toinen tuomituista, Muye, alkoi kohdistamaan uhriin väkivaltaan. Muyelle oli tullut virheellinen käsitys, jonka mukaan uhri olisi syyllistynyt kahdeksanvuotiaan lapsen raiskaamiseen. Muye pyysi vartijoilta, että matkaselliin siirrettäisiin toisessa sellissä istunut Pyynönen, jonka Muye tunsi entuudestaan.
Motiivi Pyynösen siirtämiselle oli väkivallan kohdistaminen uhriin, syyttäjä sanoo. Väkivalta alkoi heti, kun Pyynönen saapui selliin. Pyynönen potkaisi uhria kasvoihin. Muyen ja Pyynösen tekemä väkivalta kesti useita tunteja. Lisäksi uhria alistettiin ja nöyryytettiin.
10.17
Julkinen käsittely jatkuu asiaesittelyllä. Siinä käydään läpi se, mistä asiassa on hovioikeudessa kyse. Syyttäjä kertaa, että murhan uhriksi joutunut oli menossa suorittamaan omaa vankeustuomiotaan, jota ennen hänet laitettiin Vantaan vankilan matkaselliin.
Matkaselliosasto on kauttakulkuosasto, jossa vangit ovat vain lyhyen aikaa ennen kuin siirtyvät muualle suorittamaan tuomioitaan. Matkaselli, jossa murha tapahtui, oli kuuden makuupaikan selli. Kaikki selliin päätyneet olivat keskenään tuntemattomia.
10.09
Filippiineillä parhaillaan oleskeleva todistaja on yksi murhan aikaan samassa matkasellissä olleista tutkintavangeista. Hänen ja kahden murhasta tuomitun lisäksi sellissä oli myös kaksi muuta henkilöä. Kaksi kolmesta todistajasta on syntynyt vuonna 1980, yksi vuonna 1988
10.06
Oikeus käy nyt läpi tapauksen yhteenvedon yleisön läsnä olematta. Sen jälkeen on vuorossa julkinen asiaesittely.
10.03
Oikeuden puheenjohtaja toteaa, että yksi todistajista on parasta aikaa Filippiineillä, eikä häntä päästä kuulemaan. Hänellä on maahantulokielto Suomeen.
Filippiineille on lähetetty oikeusapupyyntö, mutta sen toteutuminen jää "arvailujen varaan". Häntä voitaisiin kuulla Filippiineillä, mutta Filippiinien valtio ei ilmeisestikään tee asian eteen mitään, ainakaan kohtuullisessa ajassa.
9.57
Hovioikeus antaa nyt ratkaisun julkisuuskysymyksestä. Osa istunnosta käsitellään edelleen suljetuin ovin, mutta osapuolten asiaesittelyt kuullaan julkisina.
Edelleen etäyhteydellä istuntoon osallistuva Pyynönen on vähentänyt naamiointiaan. Nyt hänen kasvonsa ovat näkyvissä, mutta hänellä on edelleen päässään huppu ja silmillään mustat aurinkolasit.
9.32
MTV:n ennakkotietojen mukaan Perttu Pyynönen ei halua tulla ollenkaan kuulluksi tapauksensa hovioikeuskäsittelyssä. Se on mahdollista, mutta hänen on siitä huolimatta osallistuttava käsittelyyn. Toista sellimurhasta elinkautiseen vankeuteen tuomittua, Abshir Diini Muyea oikeuden on määrä kuulla maanantaina.
Oikeus pohtii parhaillaan kysymystä istunnon julkisuudesta, missä voi kestää ainakin jonkin aikaa. On kuitenkin todennäköistä, että suuri osa istunnosta käsitellään yleisön läsnä olematta.
9.27
Hovioikeus käsittelee parhaillaan istunnon julkisuutta suljetuin ovin. Puheenjohtajan mukaan on todennäköisestä, että suuri osa istunnosta käsitellään yleisön läsnä olematta.
9.19
Istunto on alkamaisillaan. Pyynönen on paikalla etäyhteydellä vankilasta käsin. Hän on naamioitunut kasvot täysin peittävään asusteeseen. Lisäksi hänellä on päällä sininen takki.
9.05
Hyvää huomenta Helsingin hovioikeudesta. Tätä seurantaa tekee MTV:n rikostoimittaja Miikka Hujanen. Istunnon on määrä alkaa noin 10 minuutin kuluttua.
MTV:n tietojen mukaan Perttu Oskari Pyynönen ei itse halua tulla ollenkaan kuulluksi käsittelyn aikana. Tänään sen sijaan kuullaan asianomistajia ja käydään läpi kirjallista materiaalia.