Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut 26-vuotiaan miehen pyörätuolissa istuvan äitinsä törkeästä pahoinpitelystä.
Pahoinpitely tapahtui Lahdessa viime vuoden lokakuussa. Tuomion mukaan mies kaatoi äitinsä pyörätuolin lattialle ja sen jälkeen repimällä ja retuuttamalla vei äitinsä asunnon eteisestä olohuoneeseen.
Siellä hän potki ja polki jaloillaan äitiään kasvojen, rintakehän, vatsan, selän ja kaulan alueelle sekä repi tätä hiuksista.
Alkuun äiti vaati pojalleen rangaistusta, mutta myöhemmin ilmoitti, ettei vaadi mitään. Hän myös kieltäytyi todistamasta poikaansa vastaan. Oikeuden mukaan oli syytä epäillä, että päätös johtui poikaan kohdistuvasta pelosta.
Poika tuomittiin yhden vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.