Oikeuskansleri moittii hallituksen ehdotusta indeksijäädytyksistä: "Vaikuttavat perusoikeuksien toteutumiseen"

4:42img
Purralta tyly purkaus ay-liikkeelle: levitää hallitusohjelmasta virheellisiä kirjauksia
Julkaistu 22.09.2023 18:02

MTV UUTISET – STT

Viittaus hallitusohjelmaan ei riitä, vaihtoehtoisia toteuttamistapoja tulisi arvioida.

Oikeuskansleri moittii lausunnossaan hallituksen esitysluonnosta indeksitarkistusten jäädyttämisestä. Oikeuskansleri Tuomas Pöystin lausunnon mukaan puutteita on niin arvioissa muutosten yhteisvaikutuksista kuin erittäin lyhyessä lausuntoajassa.

Yksi ongelmakohdista on, että sosiaali- ja terveysministeriön muistio sosiaaliturvan muutosten yhteisvaikutuksista aiotaan toimittaa eduskunnalle jälkikäteen hallituksen esitysten yhteydessä. Vaikutusten arvioinnin tulisi oikeuskanslerin mukaan olla esityksissä mukana.

Lisäksi oikeuskansleri sanoo, että lausuntopyynnössä on ollut aikaa käytännössä viisi arkipäivää, mitä voidaan pitää ongelmallisena.

Hallitus esittää, että eräisiin kansaneläkeindeksiin ja elinkustannusindeksiin sidottuihin etuuksiin ei tehtäisi indeksitarkistusta vuosina 2024–27, vaan ne pysyisivät tämän vuoden tasolla. Toimet ovat osa hallituksen pyrkimystä säästää julkisia menoja ja tasapainottaa valtion taloutta.

Vaikutuksia perusoikeuksiin tutkittava

Oikeuskansleri toteaa, että hallituksen ehdotukset vaikuttavat etuuden saajien ja heidän perheenjäsentensä perusoikeuksien toteutumiseen.

– Esityksen vaikutusarviointia tulisi täydentää arvioimalla kattavammin ehdotuksen konkreettisia vaikutuksia perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen, todetaan lausunnossa.

Hallituksen esitysluonnoksessa viitataan hallitusohjelmaan, eikä ehdotuksista ole laadittu arviota vaihtoehtoisista toteuttamistavoista. Oikeuskanslerin mielestä tämä ei riitä, eikä ole hallituksen esityksen laatimista koskevien ohjeiden mukaista.

– Vaihtoehtoisten keinojen tarkastelu ja arviointi on tärkeää erityisesti esitysluonnoksesta ilmenevän lapsiperheköyhyyden ja sen lisääntymisen osalta, oikeuskansleri linjaa.

Esityksen säätämisjärjestysperusteita tulisi oikeuskanslerin mukaan vielä täydentää kokoavalla arviolla ja johtopäätöksillä siitä, merkitsevätkö ehdotukset olennaista puuttumista perusoikeuksiin ja niiden toteutumiseen.

Lue myös: Näin ansiosidonnaisen heikennykset vaikuttavat Iiron toimeentuloon – "Saatamme joutua myymään asuntomme"

Oppositio hiillosti hallitusta leikkauksista, veronkevennyksistä ja lisävelasta – Orpo: "Ei teidän jälkeenne jättämää velkaa kerralla voi leikata"

Näistä syistä palkansaajilla alkoi keittää – hallitus on ehdottanut monia heikennyksiä etuuksiin ja oikeuksiin

Tuoreimmat aiheesta

Orpon hallitus