Oikeuskanslerilta moitteet sisäministeri Kai Mykkäselle – Kriisinhallintakeskuksen valmistelussa olisi pitänyt vertailla useita paikkakuntia

kai-mykkänen-husu
Kriisihallintakeskus on siviilikriisinhallinnan ja kansainvälisen pelastustoiminnan osaamiskeskus.MTV
Julkaistu 12.02.2019 14:00

MTV UUTISET – STT

Oikeuskansleri moittii sisäministeri Kai Mykkästä (kok.) Kriisinhallintakeskuksen siirron valmistelusta. Oikeuskanslerin mukaan valmistelussa pitää yleensä verrata useita paikkakuntia, mitä sisäministeriö ei tehnyt.

–  Päätöksenteon objektiivisuutta ja valmistelun asianmukaisuutta kohtaan tunnettavan luottamuksen kannalta olisi ollut parempi, että ministeri Mykkänen ei olisi jo valmistelun alkaessa ilmoittanut valmistelun lähtökohtana olevaa sijaintipaikkaa, oikeuskansleri toteaa päätöksessään.

Kriisinhallintakeskus perustettiin vuonna 2007 Kuopion Pelastusopistoon. Sisäministeriö tiedotti viime huhtikuussa, että Kriisinhallintakeskus siirtyy pääkaupunkiseudulle.

Kriisihallintakeskus on siviilikriisinhallinnan ja kansainvälisen pelastustoiminnan osaamiskeskus, joka muun muassa kouluttaa asiantuntijoita kansainvälisiin tehtäviin.

Kantelija arvosteli sisäministeriön päätöstä Kriisinhallintakeskuksen siirtämisestä. Kantelijan mukaan sisäministeriö tiedotti siirrosta ennen asianmukaisia selvityksiä, kuulemismenettelyä ja käsittelyä alueellistamisen koordinaatioryhmässä.

Lue myös: Kriisinhallintakeskus Kuopiosta Helsinkiin – kuopiolainen keskusta-kansanedustaja kanteli ministerin päätöksestä

Oikeuskanslerin päätöksen mukaan sisäministeriö myös antoi tiedotteessaan ristiriitaista tietoa päätöksenteon vaiheesta ja etenemisestä.

Asian valmistelu oli oikeuskanslerin mukaan hyvän hallintotavan vastainen, mutta ei rikkonut lakia. 

Tuoreimmat aiheesta

Kai Mykkänen