Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) sanoo MTV Uutisille, että hallituksen sisällä on syytä käydä keskustelua jalkapanta-asiasta ja tutustua asiaa selvittäneen työryhmän työhön. Henriksson lähtee siitä, että hallitusohjelmaan on sitouduttu.
– Me olemme yhdessä sopineet, että tätä selvitetään ja sitä pitää pohtia, että mitä voidaan tehdä, jos tämä tie ei ole mahdollista edetä ja kuinka iso ongelma tämä on, sanoo Henriksson MTV Uutisille.
Keskustassa on tuohduttu vihreiden puheenjohtajan, sisäministeri Maria Ohisalon lausunnosta.
Ohisalo kertoi tänään Ylellä, että jalkapannat eivät sisäministeriössä teetetyn selvityksen perusteella palvelisi hallitusohjelman kirjausta.
Selvityksen mukaan jalkapannat eivät olisi kustannustehokas ratkaisu.
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että "Käynnistetään lakimuutos ulkomaalaislain muuttamiseksi siten, että säilöönotolle ja asumisvelvollisuudelle vaihtoehtoisena vähemmän rajoittavana ja yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaisempana turvaamistoimena säädetään kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneen henkilön tekninen valvonta."
Juttua korjattu ministeri Ohisalon lausunnon muotoilujen osalta kello 13.28.