Somepersoona Elena Vikström toivoo apua nuoruutensa syömishäiriöön.
Somepersoona Elena Vikström nähdään tulevalla Olet mitä syöt -kaudella. Hän toivoo apua lääkäri Pippa Laukalta nuoruutensa syömishäiriöön. Vikström kertoo sairastuneensa bulimiaan jo nuorena, mutta stressaavissa tilanteissa hän kertoo sairauden nostavan edelleen päätään.
– Minulla puhkesi bulimia noin parikymppisenä. Kärsin siitä edelleen tänä päivänä ja esimerkiksi stressaavat elämäntilanteet aktivoivat sairautta, Vikström kertoo.
Kaunotar sanoo, että suhtautuminen ruokaan on ristiriitainen. Hän kertoo, ettei tiedä mikä on niin sanottu normaali ruokavalio.
– Esimerkiksi makean syönti on paheeni. Toisinaan minulla on päiviä, kun syön vain makeaa, enkä mitään oikeaa ruokaa, Vikström tunnustaa.
Haasteikseen Vikström kertoo liikunnan, jota hän ei ole omien sanojensa mukaan harrastanut juuri koskaan. Lyhyetkin matkat hän matkustaa taksilla ja ruoka koostuu tilausruoasta.
Hän pohtii, että liikunnan lisääminen arkeen saattaa olla suhteellisen helppoa, mutta oikean ruokarytmin löytäminen on vaikeaa syömishäiriötaustan takia.
Kaunotar kertoo, että hän aikoo panostaa täysillä elämäntaparemonttiin ja tavoittelee kokonaisvaltaista hyvää oloa ohjelman ja Pippa Laukan ohjeiden avulla.
– Haluaisin muutosta elämääni ja haluan pudottaa myös painoa, Vikström tunnustaa.