Olga ja Tuukka Temonen saapuivat yhdessä Jussi-gaalaan. Olga kertoi MTV Uutisten haastattelussa voinnistaan syöpähoitojen jälkeen.
Näyttelijä Olga Temonen ja hänen puolisonsa, elokuvaohjaaja Tuukka Temonen saapuivat Jussi-gaalaan, jota juhlistetaan Helsingin Kaapelitehtaalla perjantaina 22. maaliskuuta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Olga nähdään julkisuudessa sen jälkeen, kun hän kertoi syöpädiagnoosistaan joulukuussa 2023.
Olga oli pukeutunut mustaan, näyttävään iltapukuun. Päässään hänellä oli vaalea, polkkamallinen peruukki. Tuukalla puolestaan oli yllään tummansininen puku.
Olga kertoi MTV Uutisten haastattelussa vointinsa olevan tällä hetkellä todella hyvä. Hän palasi tällä viikolla hoidoista ulkomailta.
– Oireeni ovat pienentyneet tosi paljon, voin hyvin. Tuumori on nyt pienentynyt niin paljon, että se on käytännössä poissa. Toivotaan, ettei uutta tule, hän kertoi.
Olga kertoi joulukuussa Instagramissa, että hänen aivoistaan oli löytynyt paria kuukautta aiemmin syöpä, jota ei pystytä sen sijainnin takia leikkaamaan. Maaliskuun alussa hän kertoi Instagram-seuraajilleen lähteneensä hoitoihin Hollantiin ja Saksaan. Hän palasi kotiin tällä viikolla.
Katso Temosten koko haastattelu yllä olevalta videolta!