Olivatko koronasulut virhe? Asiantuntijapaneeli: Pandemiaan varautuminen ei ollut riittävää

4:59img
Katso, miten asiantuntijat arvioivat koronasulkujen merkitystä.
Julkaistu 30.03.2023 20:44
Toimittajan kuva
Ville Kettunen

ville.kettunen@mtv.fi

Asiantuntijoiden mukaan Suomi ei ollut osannut varautua riittävän hyvin koronapandemiaan. Virologian päivillä Tampereella todettiin, että tulevia pandemioita varten on panostettava enemmän muun muassa eri instituutioiden yhteystyöhön.

Helsingin, Turun ja Tampereen yliopistojen professoreista sekä THL:n asiantuntijasta koostuva paneeli arvioi, että myös tartuntatautilakia on päivitettävä ja testauskapasiteettia pidettävä yllä.

Yleinen mielipide asiantuntijoiden keskuudessa oli, että Suomi selvisi pandemiasta kohtuullisesti.

– Viestinnässä on aina parannettavaa, arvioi THL:n johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra.

Hän sanoo, että tutkitun tiedon välittämisen ja kansankielistämisen olisi pitänyt olla tehokkaampaa.

Savolainen-Kopran mukaan myös materiaaleista, kuten laboratoriadiagnostiikan muovitavaroista ja näyttöönottovälineistä, oli pulaa.

– Ei osattu varautua siihen, että testauskapasiteettia tarvittaisi näin paljon.

Turun yiliopiston biolääketieteen laitoksen professori Ilkka Julkunen peräänkuuluttaa kansallista koordinaatiota pandemian osa-alueiden tutkimiseen.

– Se olisi varmaan saatu aikaan sillä, että olisi panostettu riittävät taloudelliset resurssit, joilla olisi voitu virittää yhteistyöverkostoja.

Koronasulut tutkittava

Korona-aikana tehtiin rajuja sulkutoimia; kouluja suljettiin, vanhukset ja Uusimaa eristettiin. Palataanko näihin keinoihin, kun seuraava pandemia iskee?

– Peräänkuuluttaisin vaikutusten arviointia. Se me voidaan tehdä nyt, jotta me ymmärretään, että miten nämä vaikutti ja mistä oli enemmän haittaa, Savolainen-Kopra pohtii.

Julkunen taas ymmärtää hyvin viranomaisten toiminnan potentiaalisesti hengenvaarallisen pandemian edetessä.

– Varmasti iso osa näistä sulkutoimista oli hyviä ja tarpeellisiakin, Julkunen sanoo.

Julkunen ei tiedä, olisiko sulkutoimia voitu estää.

– Valtakuntaa ei voi kovin pitkään pitää suljettuna.

Katso koko haastattelu artikkelin alusta.

Lue myös: Suomalaisprofessori: Ihmisiä järkyttäneessä vauvatutkimuksessa iso virhe – koronajulkaisuja on kiirehditty, koska haittoja on haluttu todeta

Miten koronaeristäytyminen näkyy vastustuskyvyssämme nyt? Asiantuntijat kertovat

Koronapandemia kolhaisi ihmissuhteita: Professori nimeää merkittävimmät vaikutukset

Ministeriö ei innostu THL:n pääjohtajan vaatimasta selvityksestä koronarajoituksista: "Kokonaisarvion tekeminen todennäköisesti mahdotonta"

Tuoreimmat aiheesta

Koronarajoitukset